YLEn linkkejä
YLE TV1

Lauantaina 6.11. klo 18.45 TV1
Uusinta su 7.11. klo 8.05 TV1

AVARA LUONTO: Majavat maisemoijina (Dam Beavers)

Kesä on majaville kiireistä aikaa. Niiden on saatava patonsa valmiiksi, jotta näin syntyneistä tekoaltaista riittää ruokaa talvikaudeksi. Wyomingin Teton-vuoristossa majavien aherrus muuttaa merkittävästi rantamaisemaa.

Dokumentissa tutustutaan valtavaan talttahammasyhdyskuntaan, joka on viimeistelemässä kesän aherrustaan. Talvi on jo hiipimässä seudulle, ja majavien kotilammet ovat riitteen peitossa. Yksinäinen naarasmajava jättää pesänsä ja pulahtaa avannosta jään alle. Uituaan se rikkoo ohuen jään päästäkseen hengittämään. Naaras tutkii kesän aikana tehtyä urakkaa arvioivasti ja heilauttaa sitten päättäväisesti lättähäntäänsä ja sukeltaa takaisin jään alle. Uusi, lämmin koti odottaa talveen valmistautuvaa majavaa. Ne eivät nuku talviunta, mutta niiden aineenvaihdunta hidastuu, ja ne kuluttavat talvikuukausina vähemmän ravintoa.

Majavat asuttavat pohjoisen pallonpuoliskon vesistöjä. Ne viettävät yleensä koko elämänsä valitsemansa kumppanin kanssa. Perheyhteisöt ovat tiiviitä, sillä yhdessä ne ovat voimakkaampia vihollisiaan ja odottamattomia luonnonolosuhteita vastaan. Teräväpiirtotekniikalla kuvattu dokumentti tutkii majavan elämää ja sitä muutosta, minkä nämä eläinmaailman ahkerat insinöörit saavat maisemassaan aikaan.

Tuotanto: National Geographic, USA.

Ohjelma uusitaan sunnuntaina klo 8.05 ja seuraavana keskiviikkona klo 16.

Ohjelma nähtävissä YLE Areenassa 7 päivää.

Suomenkielinen tekstitys Teksti-tv:n s. 333.

Testaa tietosi: Majavat maisemoijina (6.11.2010)

« Takaisin

Sähköpostiosoite
TV1 TV1 TV1 Palaute Ohjelmaopas Urheilu Uutiset Sivukartta YLEn etusivu