YLEn linkkejä
YLE TV1

Lauantaina 30.4. klo 18.50 TV1
Uusinta su 1.5. klo 8.05 TV1

AVARA LUONTO: Pandojen lastenkamarissa

Hellyttävät pandat kuuluvat tunnetusti uhanalaisimpien eläinlajien kärkijoukkoon. Alle tuhat pandaa elää luonnonvaraisena ja kuutisenkymmentä eläintarhoissa ympäri maailmaa. Eläintieteilijät ovat yrittäneet saada pandakantaa suuremmaksi, mutta kerta toisensa jälkeen he ovat epäonnistuneet.


Jokin aika sitten otettiin aivan uudenlaiset erityistoimenpiteet käyttöön. Avaran luonto tarjoaa harvinaislaatuisen mahdollisuuden tutustua pandojen elämään dokumentissa Pandojen lastenkamarissa (Panda Nursery). Se sukeltaa vain Kiinassa elävien jättiläispandojen maailmaan ja kertoo lohdullisen tarinan pandakaksosten syntymästä. Ohjelma seuraa niiden taistelua elämästä kuuden kuukauden ajan.


Wolongin kansallispuisto on pandojen suurin rauhoitusalue Kiinassa. Puistossa sijaitsee pandojen tutkimus- ja suojelukeskus, joka on kasvattanut lähes vuosikymmenen ajan menestyksekkäästi liki 40 pientä jättiläispandaa aikuisuuteen. Pari vuotta sitten vankeudessa eli yhteensä 13 raskaana ollutta pandaa, joista yli puolet odotti kaksosia. 
Ohjelmassa tutustutaan pandojen lisäksi Wei Rongpingiin, keskuksen johtajaan, joka on auttanut lukuisia pandoja elämänsä alkuun. Hän on hyväntahtoinen, mutta työhönsä intohimoisesti suhtautuva eläinlääkäri.


Wein vastuulla on muun muassa pandakaksosten äiti YaYa, joka voi hoivata vain yhtä poikasta kerrallaan. Sillä aikaa Wei pitää huolta sisaruksesta. YaYan, Wein ja kaksosten välille on syntynyt ainutlaatuinen side, jota voi hyvällä syyllä kutsua rakkaudeksi.

Tuotanto NHNZ, Uusi-Seelanti.

 
Ohjelmien testitys Teksti-tv:n sivulla 333.
Svensk text i Text-tv s. 778.

Testaa tietosi: Pandojen lastenkamarissa (30.4.2005)

« Takaisin

Sähköpostiosoite
TV1 TV1 TV1 Palaute Ohjelmaopas Urheilu Uutiset Sivukartta YLEn etusivu