YLEn linkkejä
YLE TV1

Lauantaina 30.1. klo 18.45 TV1
Uusinta su 31.1. klo 8.05 TV1

AVARA LUONTO: Elävä planeetta (Life)

Nisäkkäät hallitsevat maapalloamme, sillä niitä voi löytää lähes kaikkialta syvimpiä merenpohjia lukuun ottamatta. Älykkyys, tasalämpöisyys ja vankat perhesiteet ovat nisäkkäiden menestystarinan taustavoimia.

Weddelinhylje on ainoa nisäkäs, joka selviytyy Antarktiksen jään hyytävästä kylmyydestä. Keväällä yksinäinen hylje synnyttää yhden poikasen. Toisella puolella maapalloa jääkarhu yrittää selviytyä kesästä, sillä jää toimii sen metsästyspaikkana, ja sen sulaessa karhu pentuineen joutuu kärsimään nälkää. Kun se sitten löytää valtavan valaanruhon rannalta, sen täytyy jakaa ateria muiden jääkarhujen kanssa.

Tasalämpöiset ovat paljon nopeampia kuin vaihtolämpöiset, ja tasalämpöisyys auttaa esimerkiksi hedelmälepakkoa muuttamaan Kongosta valtavalle orrelle Sambiaan. Yli kymmenen miljoonaa hedelmälepakkoa kerääntyy Kasankaan muutamaksi viikoksi. Öisin ne syövät hedelmiä, ja parin viikon aikana valtava lauma nieleekin miljardi hedelmää.

Mangustit ovat sosiaalisia ja yhteistyökykyisiä. Ne asuvat perheensä kanssa ja opastavat pienempiään saalistamaan hankalampaakin riistaa. Nisäkkäille on tyypillistä opettaa taitoja poikasiaan, ja tästä norsu on hyvä esimerkki. Vanha matriarkka jakaa 70 vuoden aikana kertynyttä elämänkokemustaan laumansa kanssa. Vastasyntynyt norsu juuttuu kokemattoman emonsa alle mutaan, ja tuore äiti vain pahentaa tilannetta. Onneksi kokenut isoäiti ehtii hätiin.

Tuotanto: BBC.

Ensilähetyksen jälkeen ohjelma on nähtävissä 7 päivää myös YLE Areenassa.

Valitsemalla digiboksista ääneksi englannin voit seurata ohjelmaa alkuperäisellä Sir David Attenborough'n englanninkielisellä selostuksella.

Jokaisen Elävä planeetta jakson jälkeen näemme 10 minuuttisen dokumentin Elävä planeetta - kuinka se tehtiin? jossa tekijät kertovat ohjelman tekemisestä.

Testaa tietosi: Elävä planeetta osa 3/10 (30.1.2010)

« Takaisin

Sähköpostiosoite
TV1 TV1 TV1 Palaute Ohjelmaopas Urheilu Uutiset Sivukartta YLEn etusivu