YLEn linkkejä
YLE TV1
Jarmo Heikkinen (copyright: YLE Kuvapalvelu)

TEKIJÄT KERTOVAT
 
DOKUMENTTIFILMIEN SELOSTAMISESTA

Kelanauhurista se alkoi
Minulla on on ollut ilo olla Yleisradioon ostettujen luonto- ja lukuisten muidenkin dokumenttien kertojana ja välillä myös animaatioiden dubbaajana jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Mieleen jääneimpiä ohjelmia – dinosaurus-spektaakkelien ohella - on ollut David Attenborough´n sarja Elävä maa, joka esitettiin ensi kertaa v. 1980. Sen jälkeen mainittu Sir David onkin tullut tutuksi kaikille Avaran luonnon katsojille toinen toistaan ällistyttävämpien, koko maapallon eläimistön ja kasviston ihmeiden innostuneena esittelijänä, jonka ote vanhemmiten vain tuntuu terästyvän. Kertojan taipaleeni alkuaikoina tekniikka oli – nykyvinkkelistä katsoen – vielä liki esihistoriallisella tasolla. Kun tein ”stappelin” eli lukuvirheen, äänitarkkailija sujautti pyörivälle kelanauhalle merkiksi paperinsuikaleen ja sitten luin nopeasti lauseen uudelleen ja yritin päästä taas oikeaan lukurytmiin. Kun vajaan tunnin dokumentti oli lopussa, saattoi "nauhakakun suikaleiden" lukumäärästä nopeasti nähdä, kuinka luonnikkaasti luenta oli sillä kertaa sujunut. Ja sitten alkoi äänitarkkailijan sorminäppäryyttä koetteleva nauhan siivoaminen. Aika pian päästiin sentään huomattavasti nopeampaan systeemiin, jonka avulla nauha voitiin pysäyttää ja kelata taaksepäin ja lukea uudelleen ilman, että kuvan ja äänen "synkka", synkroni, häiriintyi.

Teksti tiivistynyt
Sen sijaan teksti ja sen ilmiasu paperilla on muuttunut vuosien varrella vain vähän. Edelleen tunnin dokumentissa on lähes parikymmentä luettavaa liuskaa ja tietokoneaika on tuonut omat muutoksensa "präntin" ulkoasuun ja suomentajien ilmaisu on entisestään tiivistynyt ja kääntäjän toimittamisen osuus – näin uskon – lisääntynyt tiedon monipuolistuessa. Hämmästyn usein, kun kuulen, miten monta työtuntia suomentajalta on saattanut kulua jonkin uuden tai meillä vielä tuntemattoman lajin nimeämisessä. Ja nykyisenä tiedontulvan aikana asiat on tarkistettava monesta lähteestä.

Kertojan jännite
Kertojan on ennen muuta pystyttävä säilyttämään kykynsä lukea tekstiä ajatuksella. Oikein ajateltu on yli puoliksi tehty, mutta on ilmaisukin tärkeää. Ennen ajattelin, että selostajan täytyy pyrkiä äärimmäiseen neutraaliuteen. Ja hyvä perussääntö se onkin. Kuitenkin iän ja kokemuksen karttuessa olen huomannut uskaltavani rohkeammin ilmaista joitain erityisiä sävyjä ja painotuksia tai luoda ja ylläpitää kertojan jännitettä mm.dramaattisissa kohtauksissa, joissa leijona ajaa takaa seepralaumaa tai rukoilijasirkkanaaras syö nautinnollisesti puolisoaan. Mutta jos innostuu liikaa lukijana "sävyttelemään", menee melko varmasti tiheään viidakkometsään - ja vauhdikkaasti.

Tutun ja tavallisen erityisyys
Tuntuu siltä, että luontodokumenteissa on jo kaikki vähintään kertaalleen nähty, kaikkein järisyttävimmätkin luonnon ihmeet ja mullistukset. Niinpä nykyisin ilahtuukin eniten, jos jostain kotoisesta, tutuksi luullusta otuksesta, saa kertoa ja välittää aivan uutta ja yllättävää tietoa. Odotan innolla dokumenttia esim. salaperäisestä sisiliskostamme ja sen ikiaikaisista sukulaisista ja edeltäjistä. Toinen kiinnostava aihe, jota toki on monesti sivuttu, olisi eläinten arkkitehtuurin perinpohjainen selvittäminen – taiten tehdyistä linnunpesistä ampiaispesien rakennustaiteeseen.

Jarmo Heikkinen, selostaja

Sähköpostiosoite
TV1 TV1 TV1 Palaute Ohjelmaopas Urheilu Uutiset Sivukartta YLEn etusivu