Noin 30 vuotta vuoteensa vankina maannut Ramon (Javier Bardem) haluaa kuolla. 19-vuotiaana kalliolta hypännyt merimies on neliraajahalvaantunut, ja hän elää silmillään ja suullaan. Tästä ankarasta lähtökohdasta ohjaaja, ja toinen käsikirjoittaja Alejandro Amenabar (mm. The Others) saa aikaiseksi Suuren Elokuvan. Ohjaaja on todennut leffoistaan, että ne ovat enemmäkin kyskiä vastauksien sijaan. Kuinka moni leffa saa sinut oikeasti miettimään, mitä elämä on? Meri Sisälläni kysyy mikä on elämän tarkoitus, ja se ei ole ihan pieni kysymys. Leffan jälkeen ei kannata suunnitella mitään discotanssikisaa kamujen kanssa, aika hienonhiljaiseksi vetää.

Maailma näytetään Ramonin vuoteesta käsin, kälyt,ukit, veljet, veljenpojat, asianajajat ja työläisnaiset. Elämä tuntuu olevan vilkasta ja merkityksellistä, mutta miten me voisimmekaan tajuta sitä? Hän haluaisi kuolla arvokkaasti, mutta kirkko eikä yhteiskunta anna hänen kuolla. Mies taistelee oikeuksiensa puolesta, kirjoittaa kirjan, esiintyy tv:ssä…mutta auttaako se eutanasiaa?

Javier Bardem muistetaan machorooleistaan mm. Jamon Jamonista. Hän merkitsee samaa Espanjalle kuin Gerard Depardieu merkitsee Ranskalle. Loistava luottonäyttelijä! Hän on karvoja nostattavan upea. Samaten koko casting on hienointa mitä valkokankaalla on nähty. Ramonia käly Manuela (Mabel Rivera) on varmaan monen kotihoitajan omakuva. Vihdoinkin myös Espanjaa näytetään tuiskussa ja talvessa… tuntuu oikealta, näyttää todelta ja sattuu kamalasti.

Ohjaaja Alejandro Amenabarin tyyli ”kirjoittaa kuvaa” on parasta romaania, mitä helmikuu voi ihmiselle tarjota. Hän tekee sen rauhalla, viipymällä ja antamalla dialogille tilaa. Kaikki palkinnot ovat oikeutettuja: 14 Goyaa, Golden Globea, Eurooppa-Akatemiaa… ja kohta tulee Oscariakin. Mar Adentro kysyy: Miten sinä elämääsi elät? Jos hetki ennen kuolemaa on todellakin vilahdus elämän huipuista, niin mitkä hetket sinun silmiesi ohi rullaavat?

Satu Kurvinen