Hae YLEstä:
 
 



Yleistä YLEstä

Tiedotteet

Julkaisut

YLE FAQ

Linkit

Sivukartta
Hae näiltä sivuilta








   Tiedotearkisto:

   2009
   2008
   2007
   2006
   2005
   2004
   2003
   2002
   2001
   2000
   1999
   1998
   1997

   

YLEN JAKELUTEKNIIKKA YHTIÖITETÄÄN

Yleisradion hallintoneuvosto hyväksyi tänään televisio- ja radio-ohjelmien jakeluverkon yhtiöittämisen. Uusi, toistaiseksi vielä nimetön osakeyhtiö aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Yleisradion 100 prosenttisesti omistaman tytäryhtiön asiakkaina ovat YLEn lisäksi MTV3, Nelonen ja Radio Nova. Yhtiön päätehtävänä on radio- ja tv-ohjelmien jakaminen maanpäällisen lähetysverkon kautta yleisölle.

Yhtiö omistaa Yleisradion analogiset ja digitaaliset maanpäälliset verkot. Neuvottelut vähemmistöosakkuuksien myynnistä Yleisradion ulkopuolisille yhtiöille jatkuvat.

Uuden yhtiön arvioitu liikevaihto on noin 360 miljoonaa markkaa ja henkilöstön määrä 400.

Yhtiö vuokraa jakeluverkot tv- ja radioyhtiöiden käyttöön. Vuokrasopimukset ovat pitkäaikaisia. Jakelutekniikalla on toimialueellaan monopoliasema, kuten useimmissa Euroopan maissa.

Taustalla digitalisoinnin rahoitus

Suomi ja Irlanti ovat Euroopan viimeiset maat, joissa julkisen palvelun yleisradioyhtiö omistaa kansallisen jakeluverkon. Muissa Euroopan maissa jakelutekniikka on erotettu ohjelmatoiminnasta jo aiemmin. Jakelutekniikan omistavat pääasiassa valtiolliset tai yksityistetyt teleyritykset tai erilliset yhtiöt.

Suomessa yhtiöittämisen taustalla on jakeluverkon digitalisointi. Pääkaupunkiseudulla digitaaliset koelähetykset on jo aloitettu. Ensimmäinen digitaalinen radiokanava aloittaa tänä syksynä. Äänilinkkiverkko eli radio-ohjelmien siirto jakeluasemille on jo digitalisoitu ja tv-linkkien digitalisointi on meneillään. Analogisia – eli nykyisillä vastaanottimilla seurattavia - lähetyksiä jatketaan kuitenkin digitaalilähetysten rinnalla arvioiden mukaan ainakin vuoteen 2010.

Palkka- ja eläke-edut säilyvät

Jakelutekniikan yhtiöittämisen myötä Yleisradiosta tulee konserni, johon kuuluvat konserni, emoyhtiö ja jakeluyhtiö. YLEn jakelutekniikan henkilöstö säilyttää tytäryhtiön palvelukseen siirtyessään nykyiset työehdot sekä palkka- ja eläke-edut. Ylen eläkesäätiöstä muodostetaan yhteiseläkesäätiö. Jakeluyhtiö siirtyy myös normaalin yhtiöverotuksen piiriin.

____________
23.9.1998
YLE Viestintä
Viestintäpäällikkö Leena Jaakkola


Tulosta


 





 
 




Sivustosta vastaa YLE Viestintä. Sähköposti: