Krista Kiuru: Tv-tarjonnan monipuolisuus taataan jatkossakin
Suomalainen tv-tarjonta on edelleen monipuolista. Eniten tv:stä tulee asiaohjelmia. Kanavien kesken tehdään yhä enemmän työnjakoa ja kanavilla on yhä enemmän erilaisia ohjelmapainotuksia. Tämä käy ilmi Liikenne- ja viestintäministeriön vuotuisesta tv-tarjontaa koskevasta selvityksestä.
”Suomessa tv-tarjonnan monipuolisuus ja laatu on turvattu viestintäpoliittisin päätöksin”, painottaa asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru LVM:n tiedotteessa. ”Television käytössä on nykyään paljon enemmän lähetyskapasiteettia kuin vuosituhannen alussa, ja katsojien saatavilla oleva tarjonta on kasvanut huomattavasti.”
LVM:ssä on työn alla myös television tulevaisuutta linjaava sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Siinä hahmotetaan tulevaa 2030-luvulle. Ohjelma on kesän ajan lausuntokierroksella.
Sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman ratkaisuilla halutaan Kiurun mukaan taata edelleen tarjonnan monipuolisuus ja laatu. Myös katsojan asema halutaan turvata.
”On tärkeää, että maksuttomat kanavat voivat jatkaa nykylaitteilla vastaanotettavia lähetyksiä riittävän pitkään. Lausuntokierroksen päätyttyä aion arvioida erityisesti sitä, miten paljon lähetyskapasiteettia nykystandardien mukaisille lähetyksille tarvitaan vuoden 2016 jälkeen. Samalla ohjelmassa tulee antaa mahdollisuus kehittää uuden tekniikan teräväpiirtotarjontaa maksuttoman tarjonnan rinnalla”, Kiuru toteaa.
Asia ykkösenä – erityisesti Ylellä
Tarkastelujaksolla 2008–2011 MTV3 ja TV2 ovat pysyneet kanavista monipuolisimpina. Muiden kanavien ohjelmakirjo on jo hieman laskenut tai pysynyt ennallaan. Julkisen palvelun monipuolisuus on edelleen erittäin kattavaa.
Suomalaisen televisiotarjonnan kolme suurinta ohjelmaluokkaa vuonna 2011 olivat asiaohjelmat (35 %), viihde (23 %) ja ulkomainen fiktio (18 %). Ylellä faktapainotteisuus näkyy vahvemmin: Ylen tarjonnasta 56 prosenttia on faktapainotteista.
Vuoteen 2007 verrattuna asiaohjelmien tarjonta on lähes kaksinkertaistunut. Asiaohjelmien luokkaan kuuluvat paitsi perinteiset asiaohjelmat, myös kulttuuri- ja lifestyle-ohjelmat. Viihdeohjelmien osuus on kasvanut edellisvuodesta 3 prosenttiyksikköä.
Samanaikaisesti viihde- ja asiaohjelmien luokittelu on tutkijoiden mukaan hankaloitunut. Rinnakkaiset ”viihteellistyminen” ja ”asiallistuminen” ovat muodostaneet käsitteen asiaviihde. Asiaviihde on vakiinnuttanut paikkansa erityisesti kaupallisilla kanavilla ja samalla kasvattanut asiaohjelmien osuutta koko tarjonnasta.
Koko tarjonnasta 40 prosenttia kotimaista – Ylellä yli 50 prosenttia
Suurimpien ohjelmaluokkien järjestys on pysynyt samana jo useamman vuoden ajan. Vuonna 2011 televisiotarjonnasta 40 prosenttia oli kotimaista tuotantoa. Ylen pääkanavilla kotimaisen tarjonnan osuus nousee isommaksi. Kotimaista ohjelmistoa oli TV1:llä 55, TV2:lla 52 ja FST5:llä 53 prosenttia.
Urheilutarjonnan kokonaisosuus on vapaasti katsottavilla kanavilla merkittävästi laskenut. Urheilun osuus on pudonnut vuoden 2010 jälkeen 11 prosentista peräti 2 prosenttiin. Tämä johtuu ennen kaikkea Nelonen Sport -kanavan siirtymisestä maksulliseksi Nelonen Pro -kanavaksi.
Vuoden 2011 kahdentoista tv-kanavan ohjelmatarjonta oli keskimäärin 1199 tuntia viikossa eli yli 168 ohjelmatuntia vuorokaudessa.
Tutkimuksen otosviikon (11/2012) aikana ensilähetysten osuus oli noin puolet ja klo 18–23 eli parhaaseen katseluaikaan 75 prosenttia. Lähes 70 prosenttia kyseisen viikon ohjelmista siirtyi eri netti-tv-palveluihin.
LVM:n julkaisu 14/2012: Suomalainen televisiotarjonta 2011
LVM tekee vuosittain selvityksen suomalaisesta tv-tarjonnasta. Tutkimuksessa arvioidaan julkisen palvelun ja toimiluvanvaraista tarjontaa, sen monipuolisuutta ja kehittymistä. Raportin tavoitteena on antaa määrällinen yleiskuva suomalaisten kanavien ohjelmistoista ja kokonaistarjonnasta.
Selvityksessä kuvataan kahtatoista valtakunnallista, maanpäällisessä digiverkossa vapaasti saatavilla olevaa kanavaa: Ylen kanavat TV1, TV2, Teema, FST5 (vuoden 2012 alusta Ylen Fem) sekä MTV3, Sub, Nelonen, JIM, Liv, The Voice, TV5 ja SuomiTV.
Tutkimusta on tehty vuodesta 2000. Sen toteuksesta on vastannut Helsingin yliopiston Viestinnän tutkimuskeskus CRC.


