Joko Lukibussi saapui sinun kuntaasi?
1.6. Lukibussi – Erilaisten oppijoiden liitto/YLE Terveys
Lukibussi-hanke on tiedotus-kampanja oppimisvaikeuksista ja erilaisesta oppijuudesta. Projekti on valtakunnallinen, Opetusministeriön rahoittaman, kolmivuotinen yhteistyöhanke eri toimijoiden välillä. Erityisenä kohderyhmänä ovat aikuiset ja nuoret. Hanke vierailee jokaisessa Suomen kunnassa vuosien 2002-2004 aikana.
Konkreettisiksi saavutuksiksi lisääntyneen tietoisuuden ohella Lukibussin projektipäällikkö mainitsee useiden maakuntien kirjastoissa toimivat infopisteet ja useampaan maakuntaan syntyneen uuden lukiyhdistyksen. Lukibusseissa on kirjoja, esitteitä, videoita, romppuja ja tietoa oppimisvaikeuksista.
Tavoitteet
- tiedottaa erilaisesta oppimisesta - lukiverkostoituminen kunnissa - ehkäistä syrjäytymistä, syrjäytymiskierteen katkaisu - erilaisten oppijoiden aktivointi
Tavoitteena on myös lisätä tietoa oppimisvaikeuksista opettajien, terveydenhuollon sosiaalialan työntekijöiden, työvoima-viranomaisten, vanhempien ja oppimisvaikeuksisten itsensä keskuudessa sekä rakentaa toimiva lukiverkosto kuhunkin Suomen kuntaan.
Ensimmäinen toimintavuosi onnistunut
Lukibussi-hankeen ensimmäinen toimintavuosi tuli täyteen 15.5.2003. Projektin liikkuvat mmamerkit, lukibussit, lähtivät liikkeelle syyskuun alussa 2002.
”Läpikäytyjä” maakuntia ovat Etelä-Karjala, Kainuu, Kanta-Häme, Keski-Suomi, Lappi ja Pirkanmaa. Työn alla ovat Etelä-Savo, Keski-Pohjanmaa, Kymenlaakso, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi. Kaikkiansa työn alla olevia tai "läpikäytyjä" kuntia on ensimmäisen vuoden päättyessä reilut 300 eli n. 70% kaikista Suomen kunnista.
Tulevia pysäkkejä
Syksyllä 2003 hanke on uusien isojen vaatimusten edessä, sillä silloin lukibussit ovat tulossa Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin, joissa lähestymistapa on toisenlainen kuin pienemmissä kunnissa. Projektin kuhunkin maakuntaan palkattavat määräaikaiset aluekoordinaattorit, jotka tuntevat alueen erityisvaatimukset, vastaavat alueellisen toiminnan organisoinnista. Olemassa olevien resurssien ja palvelujen tuntemus on edellytys onnistuneelle verkostoitumiselle muutaman kuukauden työrupeaman aikana.
Oppimisvaikeudet luultua yleisimpiä
Väestöstä noin 20-25% arvellaan olevan erilaisia oppijoita. Erilainen oppija saattaa jo varhain tulla leimatuksi kömpelöksi, hitaaksi, tyhmäksi ja keskittymiskyvyttömäksi, vaikka kyse ei ole älyllisestä jälkeenjääneisyydestä. Tunnistamattomana ongelma voi aloittaa syrjäytymiskierteen jo varhain ja oppimisvaikeudet jäävät havaitsematta häiriökäyttäytymisen taakse. Vaikka erilaisella oppijalla voi olla ajan ja paikan hahmottamisen vaikeuksia, lukemisen ja osaamattomuuden peittelyä, hän kykenee yleensä älyllisesti olettettua vaativimpiin tehtäviin ja kompensoi oppimistaan vahvoilla alueilla. Tätä voidaan edistää huomioimalla erilaiset oppimistyylit.
Miten oppimisvaikeudet näkyvät?
Edellä kuvatut ongelmat heikentävät heikentävät suoriutumista myös työpaikoilla. Oppimisvaikeuksien myötä koetut vastoinkäymiset murentavat yleensä itsetuntoa siinä määrin, että luottamus omiin kykyihin horjuu. Oppimisvaikeuksinen tekee usein uravalintansa sen perusteella, että vaikeudet eivät paljastuisi.
On kuitenkin yleisesti huomattu, että oppimisvaikeudet eivät ulotu ihmisen koko elämänalueelle, jos niihin kiinnitetään tarvittavaa ja oikeanlaista huomiota.
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Lukiohjelmia:
| www.compaid.fi: |
Leksia, Oppivisa, Lukuvisa, Sanavisa, Sanakirjoitus, Kirjainleikki, Sanaleikki, Audilex, Dyslex |
| www.otuk.utu.fi: |
Aleksis1, Aleksis 2, Aleksis2 työkalut |
| www.videotuotanto.com: |
Orvokki |
| www.ohjelmistopankki.fi |
|
| www.mikrolinna.fi: |
Alkuluku |
| www.otava.fi: |
Aakkosmeri, Romppuaapinen 1, 2 ja 3 |
| www.edu.hel.fi: |
Ludvig lukee ja kirjoittaa |
| http://nmi.jyu.fi/: |
Oppimisvaikeuksien arvioinnin ja kuntoutuksen apuväline |
|
 |
|
 |
 |
|