Kuusi kymmenestä vammaispalvelujen käyttäjästä ei tiedä, mihin palveluihin tai tukitoimiin hänellä on lain mukaan oikeus, selviää Kuntoutussäätiön teettämästä kyselystä.
Runsaat 60 prosenttia kyselyyn vastanneista katsoo, ettei kuntien vammaispalveluista tiedoteta riittävästi. Eniten kritiikkiä esittivät nuoret vastaajat.
Vastaajista 69 prosenttilla oli kuitenkin kokemusta vähintään yhden palvelua tai tukitoimen käytöstä. Suosituin palvelu oli kuljetuspalvelu ja sitä pidettiinkin tärkeänä arjessa selviämiselle.
Palvelujen saannissa on käyttäjien kokemusten mukaan alueellisia eroja. Pienissä kunnissa sekä Pohjois- ja Itä-Suomessa palvelujen tarjonnan ei koeta vastaavan niiden tarvetta.
Tyytyväisimpiä palveluihin olivat ylipäänsä palveluja saaneet, vanhimmat ikäluokat ja ne, joille oli tehty palvelusuunnitelma. Suunnitelmia on kuitenkin tehty tarpeeseen nähden vähän.
Suurin osa vastaajista piti palvelujen hakemista hankalana.