Suomalaiset ovat useimmin poissa töistä sairauden vuoksi kaikista EU-maista. Viimeisen 12 kuukauden aikana joka neljäs työntekijä oli ollut vähintään päivän poissa töistä.
Suomalaisilla naisilla poissaoloja oli hieman enemmän kuin miehillä, mikä poikkesi useimmista muista Euroopan maista. Vähiten poissaoloja oli kreikkalaisilla, sekä miehillä että naisilla. Siellä kyselyyn vastanneista miehistä 9 prosenttia oli ollut sairauden takia poissa ja naisista 3,5 prosenttia edellisen vuoden aikana.
Yleensä eteläisen Euroopan maissa ilmoitettiin poissaoloja vähemmän kuin pohjoisempana ja Suomen jälkeen eniten poissaoloja oli Hollannissa ja Saksassa. Prosenttiluvut olivat vastaavasti 20 ja 18. Ruotsi oli listalla vasta viidentenä keskimäärin 17 prosentilla, vaikka siellä sairauspoissaolojen suurta määrää on pohdittu viime vuosina paljon enemmän kuin Suomessa. Tutkimuksessa ei selvitetty miten pitkään töistä oli oltu poissa, joten kaikkiaan poissaolopäiviä ei Suomessa välttämättä ole eniten.
Kysely perustui 1500 henkilön otokseen kussakin jäsenmaassa ja se tehtiin henkilökohtaisena kyselynä. Aiemmin on yritetty selvittää poissaoloja suoraan työpaikoilta, mutta silloin läheskään kaikista työpaikoista ei tietoja saatuja. Mahdollisena selittävänä tekijänä tutkijat pitävät sairaspäiviltä maksettua täyttä palkkaa, joka toteutuu Suomen lisäksi Hollannissa, Luxemburgissa, Itävallassa ja Belgiassa. Tosin useissa muissakin maissa on työehtosopimusten tai työpaikkojen tasolla samantasoisia etuja. Palkallisten sairaspäivien määrä on kaikkialla rajoitettu.
Tutkijat ilmaisevat huolensa sairauspoissaoloista ja kehottavat EU-maiden hallituksia selvittämään mitä tuottavuutta laskevien poissaolojen taustalla on. Kysely tehtiin vuonna 2000 kaikissa 15 Euroopan unionin jäsenmaassa.