Väestöliitto on avannut laajan tietopankin toimivasta parisuhteesta. Mukana on tietoa parisuhteen vaiheista, toimivan parisuhteen lähtökohdista, kriiseistä ja niistä selviytymisestä. Sivuilla voi myös kartoittaa omaa parisuhdettaan ja sieltä löytää keskeistä avio- ja avoliiton lakitietoa sekä kattavan hakupalvelun Suomen parisuhdepalveluista.
Väestöliiton parisuhdesivujen tehtävänä on rohkaista ihmisiä hoitamaan parisuhdettaan. Hyvältäkin tuntuvaa ja toimivaa parisuhdetta voi parantaa, näin voidaan ennaltaehkäistä kriisejäkin.
Parisuhteisiin kuuluu luonnostaan erilaisia kausia, niin hyviä kuin huonojakin. Kun ihmiset tunnistavat parisuhteisiin kuuluvat erilaiset kehitysvaiheet ja tietävät, kuinka kriisin sattuessa voi toimia ja mistä voi hakea apua, kantaa parisuhde paremmin myös vaikeiden aikojen yli.
Parisuhdesivut ovat osa Väestöliitossa vuosi sitten aloitettua parisuhdeongelmien ennaltaehkäisyhanketta. Hankkeen lähtökohtana on ajatus, että tukemalla parisuhdetta voidaan vaikuttaa myönteisesti niin perhe-elämään kuin vanhemmuuteenkin. Toimiva parisuhde lisää merkittävästi ihmisten hyvinvointia. Myös lapset voivat paremmin, jos heidän vanhempiensa parisuhde on hyvä.
Viisivuotinen hanke on Raha-automaattiyhdistyksen tukema. Aiemmin on avattu neuvontapuhelin, johon tavalliset ihmiset ja ammattihenkilöstö voivat soittaa lisämaksutta. Puhelin päivystää numerossa 010 309 3900 maanantaisin kello 10-12 ja torstaisin kello 12-14.