Koettu elämänhallinnan tunne ja terveys ovat yhteydessä toisiinsa. Jos alle 50-vuotiaan kokemus oman elämänsä hallinnasta on heikko, riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle seuraavan kuuden vuoden aikana lisääntyy selvästi.
Tiedot käyvät ilmi Länsi-Suomen läänin lääninlääkäri Sakari Suomisen väitöskirja-aineistoon perustuvasta jatkotutkimuksesta. Tulokset julkaistaan Journal of Epidemiology and Community -lehden kesäkuun numerossa.
Tulokset perustuvat vuosina 1989 ja 1993 tehtyihin kyselyihin, joihin vastasi runsaat 2 000 iältään 15-64-vuotiasta suomalaista. Myöhemmin aineistoon liitettiin rekisteritietoja vastanneiden työkyvyttömyyseläkkeistä, yksilöllisestä varhaiseläkkeistä, sairauspäivärahoista, erityiskorvattavista lääkkeistä sekä sairaaloiden hoitoilmoituksista ja kuolleisuudesta. Vastanneiden tunnistetiedot hävitettiin aineistosta.
Oma kokemus painaa
Ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin henkilöiden elämäntilannetta ja ammatillista koulutusta. Pitkäaikaissairauksia ja niiden aiheuttamaa haittaa mitattiin kolmiluokkaisella asteikolla.
Koettua elämänhallinnan tunnetta hahmotettiin useilla kysymyksillä, jotka käsittelivät muun muassa kokemusta oman elämän päämäärästä, omien tekojen merkityksestä ja suhteesta muihin ihmisiin.
Elämänhallinnalla tarkoitetaan sitä, miten ihminen itse kokee selviytyvänsä arkielämän toistuvissa pulmatilanteissa.
Kiinnostavin löytö Suomisen mukaan oli se, että ihmisen omalla kokemuksella elämänhallinnastaan on merkitystä.
- Jos elämänhallinnan tunne oli heikko, se lisäsi työkyvyttömyyden riskiä riippumatta siitä, mikä henkilön terveydentila oli objektiivisesti tutkimuksen ensivaiheessa. Ilmiötä voi selittää kahdella tavalla.
- Heikko elämänhallinnan tunne sinänsä voi lisätä todennäköisyyttä sairastua ja joutua sairauseläkkeelle. Toinen vaihtoehto on, että elämänhallinnan tunne itsessään on voimavara; vaikka ihminen sairastuisikin, hänellä on paremmat mahdollisuudet käsitellä asiaa ja pienempi todennäköisyys joutua eläkkeelle.
Koetun elämänhallinnan tunteen merkitys terveydentilaan on havaittu useissa kansainvälisissä tutkimuksissa aikaisemminkin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa elämähallinnan tunteen ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen riskin välistä suhdetta. Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia.