Vanhempien asenteet vaikuttavat nuoren raittiuteen
22.1.2004 YLE Terveys
Vanhempien asenteilla ja juomatavoilla on huomattava vaikutus nuoren päihteiden käyttöön. Vanhempien raittius ja molempien vanhempien vahva uskonnollisuus edistävät nuoren raittiita elämäntapoja, todetaan Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassa.
Torsten Winterin väitöstutkimus osoitti, että uskonnollisuuden ja vanhempien alkoholinkäytön yhteys nuoren raittiuteen kuitenkin vaihtelevat alueittain; Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla yhteys on selvästi vahvempi kuin Uudellamaalla.
Tutkimus vahvistaa aikaisempien tutkimusten tuloksia, joiden mukaan kuusitoistavuotiaan nuoren raittius on riippuvaista ympäristötekijöistä, ja geneettisillä tekijöillä on vain vähän merkitystä.
Winterin mielestä nuorten olisi saatava enemmän tietoa raittiudesta ja raittiista nuorista. Hänen mielestään olisi myös tärkeää, että Etelä-Suomessakin olisi nykyistä enemmän alkoholivapaita alueita, jotka tukisivat nuoren raittiutta.
Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että nuoret, jotka aloittivat alkoholinkäytön keskimääräistä myöhemmin, tunsivat itsensä vähiten vieraantuneiksi. Selvästi eniten vieraantuneisuutta kokivat usein alkoholia käyttävät kuusitoistavuotiaat nuoret.
Winterin tutkimusaineisto koostui vuosina 1975-79 Suomessa syntyneistä kaksosista ja heidän vanhemmistaan. Nuoret vastasivat kyselyyn 16-, 17- ja 18-vuotiaina.
|