Nuoret suhtautuvat tupakointiin ja humalajuomiseen aiempaa tiukemmin. Nuorten kannabisasenteet ovat puolestaan lieventyneet, selviää Stakesin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.
Noin puolet alle 35-vuotiaista pitää kannabiksen kokeilun riskejä vähäisinä tai olemattomina. Säännöllistä käyttöä nuoret pitää silti riskialttiina. Tutkimuksen mukaan huumeiden laillistaminen ei saa kansalta kannatusta ja vallitsevaa huumepolitiikkaa pidetään oikeana.
Suomalaisten huoli huumeongelmasta on jatkuvasti lisääntynyt. Eniten huolta huumetilanteesta kantavat maaseudun asukkaat, jotka kuitenkin omalla asuinalueellaan kohtaavat huumeongelmia harvemmin kuin kaupunkilaiset. Noin 40 prosenttia suomalaisista pelkää joutuvansa väkivallan kohteeksi huumeiden käytön vuoksi.
Nuorille tietoa koulusta
Nuoret saavat eniten tietoa huumeista koulusta, vanhemmalla väestöllä tärkeimmät tietolähteet ovat tiedotusvälineet. Internetillä ei juurikaan ole merkitystä huumetiedon lähteenä.
Tutkimuksen aineistona on Tilastokeskuksen syksyullä 2002 tekemä postikysely. Kysely lähetettiin 4 000:lle 15 - 69 -vuotiaalle suomalaiselle. Vastausprosentti oli 63. Vertailuaineistoa on vuosilta 1992, 1996 ja 1998.