Aivojen histamiinitason ja alkoholismin väliltä löydetty mahdollinen yhteys
15.3.2005 YLE Tiedeuutiset/YLE Terveys
Alkoholismin taustalta löytyi uusi perinnöllinen tekijä, joka liittyy aivojen histamiiniaineenvaihduntaan. Koehenkilöinä oli suomalaisia ja Yhdysvaltain tasankoalueen intiaaneja eli ihmisiä, jotka eivät ole sukua keskenään. Molemmista ryhmistä oli mukana sekä alkoholisteja että ei-alkoholisteja. Tutkimuksen suomalainen osapuoli oli professori Matti Virkkunen Helsingin yliopistosta.
Histamiinia hajottavaa entsyymiä tuottavalla geenillä on kaksi yleistä muotoa: toinen tuottaa enemmän ja toinen vähemmän kyseistä entsyymiä. Vertailu osoitti, että alkoholisteilla oli sekä Suomessa että Yhdysvaltain intiaaniväestössä selvästi enemmän geenimuotoa, joka johtaa vähäiseen histamiinimäärään kuin ei-alkoholisteilla.
Histamiinia hajottavaa entsyymiä tuottava geeni liittyi myös ahdistuneisuuteen persoonallisuuden piirteenä: ahdistuneempien koehenkilöiden aivojen histamiinitaso oli alhainen eli heillä oli enemmän histamiinia hajottavaa entsyymiä tuottava geenimuoto. Ahdistuneisuus ja alkoholismi liittyvät monesti toisiinsa siten, että alkoholia käytetään masennuksen ja ahdistuksen "itsehoitoaineena".
Korkea histamiinitaso suojaa alkoholismin kehittymiseltä?
Histamiinin tiedetään osallistuvan useisiin aivojen säätelemiin toimintoihin kuten nautitun ruuan ja veden määrään, nukkumisen, valveillaolon ja sisäerityksen säätelyyn sekä liikkumiseen, muistiin ja oppimiseen. Histamiinilla on osuus myös allergisten oireiden syntymisessä. Allergiaoireiden lievittämiseen käytetään yleisesti antihistamiineja eli histamiiniaineenvaihduntaan vaikuttavia lääkeaineita.
Antihistamiinit aiheuttavat monille uneliaisuutta sekä vähentävät ahdistuneisuutta, mistä tutkijat saivat ajatuksen testata, olisiko ainoalla aivojen histamiinia hajottavalla entsyymillä jotain tekemistä myös ahdistuneisuuden ja alkoholismin kanssa.
Tulosta voidaan tulkita kahdella tavalla. Toinen mahdollisuus on se, että matalampaan histamiinitasoon johtava geenimuoto altistaa ahdistuneisuudelle ja sitä kautta alkoholismin kehittymiselle. Toinen on se, että korkeampi histamiinitaso seurauksena geenin toisesta muodosta suojaa alkoholismin kehittymiseltä.
Tutkimuksen amerikkalainen päätekijä Gabor Orozi pitää tärkeimpänä havaintona sitä, että histamiinia hajottavaa entsyymiä tuottavan geenin kaksi yleistä eri muotoa ovat yhteydessä ihmisen käyttäytymiseen ja voivat vaikuttaa psyykkisten ongelmien kehittymiseen. Orozi korostaa kuitenkin, että histamiinin vaikutusta ahdistuneisuuteen ja alkoholismiin ei ole tutkittu riittävästi. Perinnöllisistä syistä seuraavat erilaiset histamiinitasot aivoissa voivat vaikuttaa myös esimerkiksi lääkeaineiden vasteeseen tai niistä aiheutuviin haittoihin.
Alcoholism: Clinical & Experimental Research 15.3.2005
|