Nikotiinin vaikutus aivoissa on pitkäaikainen
3.10. Radion tiedeuutiset/ Neuropsychopharmacology
Tupakan sisältämä nikotiini muuttaa aivojen mielihyväkeskuksen toimintaa pysyvästi tai ainakin huomattavan pitkäksi ajaksi, osoittaa uusi rotilla tehty koe Yhdysvalloissa.
Havainto selittää miksi tupakoinnista on niin vaikea päästä irti, mutta se selittää myös miksi tupakan ja nikotiinin himo ei kasva jatkuvasti kuten heroiinin ja kokaiinin kaltaisilla tehokkaasti riippuvuutta synnyttävillä huumausaineilla
Kokeessa rotat saivat aluksi käyttää vapaasti nikotiinia elimistöön annostelevaa pumppua, joko tunnin ajan päivässä tai 12 tunnin ajan. Samalla mitattiin niiden aivoista ns. mielihyväkeskuksen toimintaa. Nikotiini herkisti mielihyväkeskusta alentamalla mielihyvän kokemuksen syntymiseen vaadittavaa ärsykettä. Toisin sanoen jatkuva nikotiinin käyttö nostaa mielialaa, koska normaaliympäristöstä syntyy mielihyvän kokemuksia helpommin. Kokeen toisessa vaiheessa nikotiinin annostelu suljettiin ja seurattiin mitä aivojen mielihyväkeskukselle tapahtui. Yllättäen nikotiinin aiheuttama mielihyväkeskuksen herkistyminen säilyi samana jopa 36 päivän ajan eli niin kauan kuin koetta jatkettiin.
Nikotiinin vaikutukset mielihyväkeskuksen toimintaan poikkeavat selvästi muiden huumeiden vaikutuksesta. Heroiini ja kokaiini herkistävät myös aluksi mielihyväkeskuksen toimintaa, mutta aineiden poistuessa elimistöstä keskuksen herkkyys palautuu alkutilanteeseen. Pitkäaikainen käyttö nostaa mielihyväkokemuksen syntyyn tarvittavaa annosta, mikä johtaa annosten määrän jatkuvaan nousuun. Nikotiinissa ei ole tätä ominaisuutta, vaan tupakoitsijat pysyttelevät samalla kulutustasolla vuosia. Tämä on ilmeisesti seurausta siitä, että nikotiinin vaikutus mielihyväkeskukseen ja sen herkkyyteen on pysyvä.
Jatkossa floridalaisen Scrippsin tutkimuskeskuksen tutkijoita kiinnostaa mitä mielihyväkeskuksen toiminnassa tapahtuu, jos koe-eläimille annetaan suurempia nikotiiniannoksia. Toinen kysymys on nikotiinin käytön lopettamiseen liittyvä ruokahalun kasvaminen. Aivojen mielihyväkeskus liittyy kaikkiin ihmisen tai eläimen toimintoihin, ruuasta seksualisuuteen, joten sen yliherkistyminen pitkäaikaisen nikotiinin käytön myötä voi olla syynä tupakoinnin lopettamiseen usein liittyvään kasvavaan ruokahaluun ja sitä kautta lihomiseen. Kolmas tulevaisuuden tutkimussuunta on tupakoinnin ja masennuksen yhteys.
|