Tupakointi tärvelee keuhkot sitä varmemmin mitä nuorempana aloittaa
2.3.2006 Helsingin yliopisto/YLE Terveys
Yli puolet vakituisista tupakoitsijoista sairastuu ennen pitkää keuhkoahtaumatautiin, osoittaa Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus. Riski sairastumiseen on sitä suurempi mitä nuoremmalla iällä tupakoinnin aloittaa.
LL Jyrki Kotaniemi on selvittänyt väitöstutkimuksessaan astman, keuhkoahtaumataudin ja hengitysoireiden esiintyvyyttä ja riskitekijöitä Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin, Rovaniemen ja Rovaniemen maalaiskunnan sekä Kemijärven aikuisväestössä (ikäryhmä 20 - 69 v.).
Talvella 1995-96 lähetettiin 7 937:lle satunnaisesti valitulle, tutkittavaan ikäryhmään kuuluvalle alueen asukkaalle kysely, jossa selvitettiin astman, kroonisen bronkiitin ja hengitysoireiden esiintyvyyttä sekä niihin liittyviä riskitekijöitä. Kyselyyn vastasi 6 633 henkilöä. Ei-vastanneista valittiin vielä satunnaistettu otos uuteen kyselytutkimukseen: tähän kyselyyn vastasi 183 henkilöä.
FinEsS-tutkimusyhteistyön puitteissa, samanaikaisesti Kotaniemen Lapissa tekemän tutkimuksen kanssa, tehtiin samoilla metodeilla noin 8 000 henkilön kyselytutkimus Helsingissä ja samoin myös Ruotsissa Norrbottenissa, Tukholmassa ja Örebrossa sekä Virossa Narvassa, Saarenmaalla ja Tallinnassa. Lapin aineistosta saatuja tuloksia verrattiin Helsingin ja Norrbottenin aineistoon.
Satunnaistettu otos Lapin kyselytutkimukseen osallistuneista kutsuttiin lisäksi polikliiniseen tutkimukseen: tähän tutkimukseen osallistui 683 henkilöä, mikä on 71,2 % kutsutuista. Kliinisen tutkimuksen tuloksista (mm. keuhkofunktiomittaukset) analysoitiin keuhkoahtaumataudin esiintyvyys.
Tulosten mukaan Lapin aikuisväestöstä 6,0 prosentilla esiintyi astmaa ja 4,4 prosentilla kroonista keuhkoputkitulehdusta. Tilastollisesti merkittäviä astman riskitekijöitä olivat ikä sekä astman esiintyminen suvussa. Tupakoivien osuus oli korkea: 38,5 % miehistä ja 27,9 % naisista tupakoi, ja lisäksi 24,5 % miehistä ja 14,6 % naisista oli entisiä tupakoijia.
Vertailu Helsingin ja Lapin lukujen kesken osoitti, että tupakointi, astma ja krooninen keuhkoputkitulehdus olivat yhtä yleisiä kummallakin tutkimusalueella. Kotaniemi tarkasteli myös kylmien olosuhteiden ja rasituksen vaikutusta oireiluun sairastavuuteen: erityisesti tupakoitsijoilla esiintyi kylmäaltistuksessa ja rasitustilanteissa runsaasti hengitysoireilua. Vaikka edustustason huippu-urheilijoilla (mm. hiihtäjillä) on useassa tutkimuksessa raportoitu hyvin korkea astman esiintyvyys, eivät ulkotyö tai hiihtoharrastus Kotaniemen tutkimuksen mukaan lisää astman esiintyvyyttä väestötasolla.
Kliinisen tutkimuksen tulokset osoittivat keuhkoahtaumataudin esiintyvyydeksi tutkitussa ikäryhmässä 5,4 % (British Thoracic Society -kriteerit) tai 9,4 % (ns. GOLD -kriteerit). Yli 40 vuotta vähintään askin päivässä tupakoineilla taudin esiintyvyys oli kuitenkin peräti 53 ? 66 %. Vain parikymmentä prosenttia keuhkoahtaumatautitapauksista oli diagnosoitu aikaisemmin. Keuhkoahtaumataudin riskiä lisäsi erityisesti tupakoinnin varhainen aloittamisikä ja ahtauttavan keuhkosairauden esiintyminen suvussa.
|