Kolme suomalaismiestä neljästä on kokenut jonkinasteisia erektiohäiriöitä, kertoo tuore väitöskirja. Sairauksista diabetes vaikuttaa voimakkaimmin häiriöiden kehittymiseen. Muiden sairauksien vaikutus on vähäinen.
Terveillä miehillä tupakointi kaksinkertaistaa erektiohäiriöiden riskin. Alkoholi sen sijaan ei näytä selvästi liittyvän häiriöiden lisääntymiseen.
Iranilaissyntyinen Rahman Shiri selvitti väitöstutkimuksessaan erektiohäiriöiden esiintyvyyttä ja niihin vaikuttavia tekijöitä tamperelaisaineiston pohjalta. Kyselytutkimus on tehty vuosina 1994 ja 1999. Tutkimuksissa oli mukana yli 3 000 miestä.
Tutkija arvioi aineiston perusteella, että Suomessa keskivaikeasta tai täydellisestä erektiohäiriöstä kärsii 207 000 miestä 50-79 -vuotiaiden ikäryhmissä. Uusia tapauksia ilmaantuu vuosittain 21 500.
Tutkimusaineiston miehistä 76 prosenttia oli kokenut jonkinasteista erektiohäiriötä. Lievät häiriöt olivat yleisempiä kuin vaikeammat muodot. Häiriöt yleistyivät iän myötä.