Huumeiden käytön kasvu pysähtynyt?
2.2.2005 StakesUutiset/YLE24
Huumeiden käytön ja niiden aiheuttamien haittojen kasvu näyttäisi pysähtyneen, ilmenee Stakesin julkaisemasta huumeraportista.
Huumeiden käyttö ja niiden käyttöön liittyvät sairaudet, kuolemat ja rikollisuus kasvoivat merkittävästi aina vuoteen 2000 saakka.
Kasvun tasaantumiseen on useita syitä. Ainakin ehkäisevan päihdetyön arvioidaan tuottaneen tuloksia. Lisäksi huumeiden ongelmakäyttäjiä ja huumeisiin liittyviä terveyshaittoja hoidetaan enemmän kuin ennen.
Rangaistusseuraamuksille vaihtoehtoisia kuntoutusjärjestelmiä on alettu käyttää vasta tällä vuosikymmenellä.
Huumeraportin tekijät tähdentävät, ettei kehityksen suuntaa voida vielä varmuudella arvioida. Raportissa tarkasteltu ajanjakso on vain kolme vuotta.
Kaikkiaan huumeita käytetään nykyään huomattavasti enemmän kuin 1990-luvun puolivälissä. Myös ongelmakäyttäjien määrä on lisääntynyt selvästi.
|