Lapsuuden ahdistuneisuus ja masennus lisäävät ekstaasi-huumeen kokeilua
24.2.2006 Radion tiedeuutiset, BMJ
Lapsena ahdistuneet ja masentuneet käyttävät muita enemmän ekstaasi-huumetta teini-ikäisinä ja nuorina aikuisina.
Ekstaasin käyttäjillä on todettu olevan muita enemmän tunne-elämään liittyviä psyykkisiä ongelmia, mutta ei ole tiedetty ovatko ne syy vai seuraus huumeen käytöstä. Ilmeisesti on kyse sekä-että-tilanteesta.
Hollannissa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 1580 lasta, joita seurattiin vuodesta 1983 lähtien aikuisuuteen saakka. Heidän psyykkinen tilansa selvitettiin tutkimuksen alussa. Vuonna 1983 he olivat vielä hyvin nuoria eikä ekstaasi ollut tullut Hollantiin huumekäyttöön. 14 vuotta myöhemmin selvitettiin huumeiden, myös ekstaasin käyttöä samassa ryhmässä. Ne joilla oli ollut lapsuudessa psyykkisiä ongelmia, erityisesti ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta, olivat alkaneet käyttää ekstaasia muita enemmän. Käytön aloittamisen riski oli yli kaksinkertainen.
Ekstaasin aiheuttamista pitkäaikaisista terveyshaitoista ei ole tarkkaa tietoa. Tiedetään, että pitkäaikainen käyttö tai suuret annokset voivat aiheuttaa mm. levottomuutta, paniikkikohtauksia, pelkoja, vainoharhoja, masentuneisuutta, unettomuutta, anoreksiaa tai laihtumista. Tutkijat arvioivat, että lapsuuden aikaiset psyykkiset ongelmat ovat syy aloittaa nimenomaan ekstaasin käyttö, jonkinlaisena oireita lievittävänä aineena. Taipumus masennukseen ja ahdistukseen ei huumeilla kuitenkaan poistu ja käyttäjien oireilu on ainakin osaksi suoraa seurausta käyttäjän psyykkisestä tilasta.
Tutkimuksessa ei kuitenkaan selvitetty mitä muita syitä ekstaasin käyttöön voisi olla. Tiedetään hyvin, että huumeiden käytön aloittamiseeen vaikuttaa yleisesti mm. toveripiiri eli sosiaalinen ympäristö, taipumus etsiä uusia kokemuksia sekä kotoa saatu esimerkki. Joka tapauksessa, tieto masentuneiden ja ahdistuneiden lasten muita suuremmasta alttiudesta ekstaasin käyttöön auttaa kohdentamaan huumeiden vastaista toimintaa. Se kertoo taas kerran myös sen, että lasten psyykkisiä ongelmia kannattaa hoitaa mahdollisimman varhain. Hoitamattomat ongelmat eivät katoa minnekään vaan muuttuvat iän mukana paheneviksi oireiksi.
Ekstaasi on ns. hallusinogeeni. Kemiallisesti se on yhdiste nimeltään MDMA, joka on keskushermostoa aktivoiva synteettinen yhdiste. Ekstaasilla haetaan vahvoja tunne-elämyksiä, jopa harhoja. Sen vaikutuksen alaisena mielialat muuttuvat voimakkaasti ja aistikokemukset muuttuvat osin aistiharhoiksi. Fysiologisesti ekstaasi nostaa ruumiin lämpötilaa, verenpainetta ja sydämen sykettä. Ekstaasin käyttö liitetään nuorison pitkiin tanssitapahtumiin, reiveihin, mutta sitä käytetään muuallakin. Suurissa joukkotapahtumissa huumeella haetaan yhteyttä muihin tunnekokemuksen tasolla sekä rentoutumista ja eufoorista tilaa.
Itse yhdiste keksittiin jo 1900-luvun alussa, mutta niinkutsutuksi viihdehuumeeksi se nousi Euroopassa vasta 1980-luvulla. Suomeen se tuli 90-luvulla. Sitä käytetään meillä suhteellisen yleisesti, vaikka käytön yleisyydestä kertovat takavarikot ovat hieman laskeneet aivan viime vuosina.
|