Potenssilääke Viagrasta voi olla apua myös uusien aivosolujen tuottamisessa. Brittiläisen lääketieteelliseen tutkimukseen keskittyvän Englemed- sivuston uutisen mukaan lääke saattaa vähentää aivohalvauksen seurauksia.
Rottakokeissa havaittiin, että aivohalvauksesta vielä päivienkin jälkeen aloitettu Viagra-kuuri sai aikaan uuden aivosolukannan ja paransi eläinten aivojen kuntoa.
Tutkimuksesta kerrottiin kansainvälisessä aivohalvauskonferenssissa. Henry Ford-sairaalassa Detroitissa Yhdysvalloissa toimiva tutkija, tohtori Michael Chopp iloitsee mahdollisuudesta löytää uusia hoitomuotoja hermovaurioihin sekä mahdollisesti myös hermoja rappioittaviin sairauksiin. "Tutkimuksissamme ilmeni, että Viagran kaltaisten lääkkeiden avulla voimme luoda uusia aivosoluja niin iäkkäille kuin nuoremmillekin potilaille."