Enkö mä kelpaa?
24.9.2004 Jaana Mattila
Työttömyys masentaa, ahdistaa, koettelee itsetuntoa ja minäkuvaa. Se tuo pintaan monenlaisia negatiivisia tunteita. Elämä tuntuu ”tasaisen tappavalta”, päivät seuraavat samanlaisena toisiaan ja tekemistä on yhä vaikeampi keksiä. Seuraavassa kaksi työtöntä, jotka kertovat kokemuksistaan, miltä työttömyys tuntuu.
Hanna, 26 (*) ja Mäxä, 29 ovat nuoria työttömiä Tampereelta.
- Onhan tämä turhauttavaa, ei voi edes suunnitella mitään. Välillä on epävarma olo, tuleeko tästä ikinä mitään, Hanna sanoo. Hän valmistui tradenomiksi keväällä 2003, jonka jälkeen hän työskenteli toimistotyöntekijänä jonkin aikaa. Omistajavaihdoksen jälkeen Hannalle ei enää löytynyt töitä ja siitä lähtien hän on ollut työttömänä, vuoden verran.
Mäxä valmistui ravintolakokiksi kolme vuotta sitten ja on tehnyt oman alan töitä pätkissä, sillä pitempiaikaista työtä ei ole tarjolla. Viimeksi hän on ollut töissä vuosi sitten. - Sitä ei tunne kuuluvansa ”päämassaan”, vaan että on jotenkin alempiarvoinen, Mäxä kertoo tunteistaan.
Työllistyminen vaikeutuu ajan kuluessa, kun nyky-yhteiskunnan nopeasti muuttuvassa ilmapiirissä tiedot ja taidot ”vanhentuvat” vauhdilla ja työnantajat tuntuvat hylkivän pitkään työttömänä ollutta. Muita saman alan osaajia on paljon työttömänä ja lisää valmistuu, eikä työtilanne tunnu paranevan.
Hakeminenkin on työtä
Molemmat etsivät aktiivisesti uusia työpaikkoja internetistä, sanomalehdistä ja tiedustelevat ystäviltä, ovatko he kuulleet avoimista paikoista. Hakemuksia he lähettävät aina, kun sopiva paikka ilmaantuu.
- Kieltävä vastaus riipaisee aina syvältä, mutta viiden minuutin kiukkukohtauksen jälkeen usko hakemiseen palaa, Mäxä kertoo.
Hannalle työn hakemisesta on tullut ajan myötä mekaaninen suoritus. Monien kieltävien vastausten jälkeen ei uskalla enää toivoa positiivista vastausta. Toiveita on seurannut liian usein pettymys. Kun hakuprosessissa pitää tunteet loitolla, selviää sekä kieltävistä vastauksista että ilman vastausta jäämisestä paremmin.
- Sitten, kun hakemuksen on saanut lähtemään, ei sitä paljon enää ajattele. Alussa odotti enemmän ja myös pettyi odotuksissaan. Nyt jos saa sähköpostilla kieltävän vastauksen, lähinnä sitä katsoo, että jaa, mihin mä nyt oikein olen hakenut, Hanna kertoo.
Kun työpaikkoja ei ole avoinna, hakeminen voi alkaa kyllästyttää. - Kyllä työttömänkin pitää saada vapaata työnhakemisesta, vaikkei muka saisikaan, Hanna huokaisee.
Itsetunto - mihin se katosi?
Työttömyys voi saada aikaan kriisin elämässä. Elämästä nauttiminen työttömyyden aikana ei ole yleisesti kovin suotavaa ja huonoa omaatuntoa voi potea myös siitä, jos ei jatkuvasti etsi työtä. Hakuprosessissa voi joutua kohtaamaan pettymystä toisen perään ja oma elämä voi tuntua olevan vähän hukassa, itsestä puhumattakaan.
Hannalle on tullut tunne, että jotain pitäisi tässä iässä jo saada aikaiseksi ja että elämä kuluu hukkaan. Vanhemmat ovat pettyneitä, kun työtä ei tunnu löytyvän. Tutuille ja ystäville on välillä hankala kertoa kuulumisiaan, kun mitään kerrottavaa ei ole.
- Yhteiskunta on tällä hetkellä aika työkeskeistä ja tuntuu, että ihmistä arvostetaan vain työn perusteella. Sitä alkaa siirtää yleistä mielipidettä myös omaan arvostukseensa, Hanna pohtii ja sanoo, että ajan kuluessa kyseenalaistaa sekä itseään että osaamistaan; Onko sitä hyvä enää mihinkään? Onko minusta oman alan töihin tai muihinkaan töihin? Opinko enää mitään uutta?
- Sitä tulee jotenkin aremmaksi, itseluottamus karisee ja itsetunto menee miinukselle, Mäxä analysoi. - Musta tuntuu, että muut ajattelevat, että sitä vaan laiskottelee kotona, eikä edes yritä työllistyä. On tässä kuitenkin yritetty yhtä ja toista.
Jos Hanna pysähtyy pohtimaan elämäänsä, ahdistus iskee ja tulee tunne, eikö tämä tästä koskaan muutu. - Sitten sitä hetken piehtaroi siinä tunteessa ja toteaa, ettei se siitä miettimällä muutu. Kun ahdistus on kestänyt kauan, se alkaa turruttaa. Onneksi elämästä ei tiedä etukäteen, sillä jos tietäisi elämän jatkuvan samanlaisena kahden vuoden päästä, voisi päästä itku.
Harrastukset kalliita
Työttömyys tylsistyttää ja passivoi. Elämässä ei tunnu olevan suuria huippuja, mutta ei aallon pohjaakaan. Elämä on sellaista ”tasaisen tappavaa”.
- Välillä päivät tuntuvat tosi pitkiltä, tekemistä ei ole ja elämä on vaan olemista. Huonon päivän tullessa alakuloisuus valtaa mieltä, mikään ei huvita ja tulee vaan jäätyä kotiin, Mäxä kertoo. Mäxän kihlattu on myös työttömänä. Välillä tuntuu siltä, että ahdistaa tuplasti. Silloin on parempi tehdä jotain, niin alakuloisuus menee ohi.
Harrastamisen kalleutta kummatkin harmittelevat. - Nyt olisi aikaa harrastaa, vaan ei varaa, Mäxä toteaa. - Sama koskee matkustamista. Töitäkin olisi helpompi käydä etsimässä muualta, jos olisi varaa junalippuun, Hanna manaa. Työtön ei saa mitään alennuksia matkalippuihin.
Ystävien tukiverkosto auttaa heitä jaksamaan. Kun kaveripiiristä löytyy muitakin työttömiä, voi tunteitaan ja ajatuksiaan jakaa heidän kanssaan. Aika kuluu paremmin, kun on muitakin ympärillä, sillä yksin oleminen ja päivien täyttäminen tekemisellä tuntuisi kovalta.
- Joskus soitetaan kavereiden kanssa heti aamusta, sovitaan aamupala-treffit ja vietetään sitten koko päivä yhdessä. Työttömyys on usein keskustelun aiheena ja asiasta puhuminen helpottaa oloa, Mäxä kertoo.
Edessä parempi tulevaisuus
Vaikka työttömyys tuntuu lisääntyvän jatkuvasti, Hanna ja Mäxä uskovat parempaan tulevaisuuteen.
- Täytyy vaan jaksaa ajatella, että hyvä päivä tulee ja töitä löytyy. Ikää on kuitenkin vasta 29 ja jos nyt pääsee töihin, työvuosia on jäljellä ainakin 25-30, Mäxä miettii.
Syksyn jälkeen Hanna suunnittelee lähtevänsä ulkomaille töihin, jos kotimaassa ei työtä ole tarjolla. Tieto siitä, että vaihtoehtoja on, helpottaa työttömyyden kestämistä. - Että kelpaa ehkä muuallekin, hän hymyilee.
Kummankin haaveena on löytää pian töitä, jotta elämää voisi suunnitella eteenpäin. Hanna haluaisi matkustella ja Mäxä oman talon. Jonain päivänä nämä haaveet toteutuvat.
(* nimi muutettu)
Linkkejä:
|
