Seksuaalisesti hyväksikäytettyjen vaikea saada apua
27.10.2004 STT/YLE Terveys
Seksuaalisen hyväksikäytön uhrien on vaikeaa saada apua hätäänsä. Uhreista tehdyn väitöstutkimuksen mukaan apua hakeva voi harhailla viranomaiselta toiselle ilman pysyvää hoitosuhdetta.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Merja Laitinen on tehnyt Suomessa uraauurtavaa tutkimusta selvittämällä lapsena hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämää heidän omasta näkökulmastaan. Laitisen keräämien kokemuksien mukaan moni uhri on vasta aikuisena lähtenyt hakemaan apua, kun ei ole enää pystynyt elämään kokemansa kanssa.
Avunsaannin mahdollisuudet riippuvat paljon asuinpaikasta. Pienissä maaseutukunnissa ainoa keskusteluterapiaa antava työntekijä voi olla sosiaalityöntekijä. Suurissa kaupungeissa tarjolla on laillistettuja terapeutteja. Näiden kahden ammattiryhmän väliin jää Laitisen mukaan kirjava joukko auttajia.
- Apua haetaan terveyskeskuksesta, mielenterveystoimistosta, kasvatus- ja perheneuvoloista, sosiaalitoimistosta ja päihdeklinikoilta. Uhri voi mennä väärään paikkaan ja kerätä joukon yhden kerran kokemuksia, Laitinen kertoo.
Hyväksikäytön uhreilla voi olla useita ongelmia, jotka johtavat päällekkäisiin hoitosuhteisiin.
- Sen seurauksena hyväksikäytön kokemuksia voidaan eri paikoissa käsitellä eri tavoin. Hoidon ohjaus ei ole kenenkään vastuulla, mikä olisi tärkeää, Laitinen sanoo.
Ryhmistä myös huonoja kokemuksia
Summamutikassa apua etsivä päätyy Laitisen mukaan usein kolmannen sektorin palveluihin, joihin ei auttamisen vastuuta voi kuitenkaan sysätä. Äärimmäisessä hädässä hyväksikäytön uhrit ovat perustaneet myös oman avun ryhmiä. Vertaisryhmien hyvänä puolena on kokemusten jakaminen saman läpikäyneiden ihmisten kanssa.
Erilaisista ryhmäterapioista on Laitisen mukaan kuitenkin saatu suhteessa eniten negatiivisia kokemuksia.
Seksuaalisen hyväksikäytön uhrin auttamiseksi ei ole yhtä mallia.
- Ei voida sanoa, että kun nyt olet hyväksikäytetty, niin tämä menee nyt näin ja näin. Avun tarve lähtee joka kerran ihmisestä, Laitinen korostaa.
Laitinen on vakuuttunut yksilöllisen terapian vaikuttavuudesta. Hoitosuhteet kestävät kuitenkin vuosia, sillä luottamuksellisen suhteen rakentaminen vie aikaa hyväksikäytön uhrilta.
Esteeksi avun saamiselle ovatkin tulleet mielenterveyspuolen säästöt.
- Korvauksia yksilöterapiasta ei nykysäännösten mukaan myönnetä, jos potilas ei oletettavasti parane käymällä hoidossa 1-2 kertaa viikossa enintään kahden vuoden ajan, Laitinen kertoo.
Perheterapia ei auta
Hyväksikäytön aikuisuhreihin verrattuna ei lastenkaan tilanne ole hyvä. Laitisen mukaan päätös alle 16-vuotiaiden yksilöterapian tuen lopettamisesta ja heidän siirtymisestään perheterapiaan on huolestuttava. Perheterapia ei hänen mukaansa
ole oikea paikka lapsen auttamiseen.
- Seksuaalinen hyväksikäyttö nähdään perheterapiassa usein perheen vuorovaikutushäiriönä. Pahimmassa tapauksessa apua saavat kaikki muut, paitsi itse uhri.
Lapsen subjektiivista erityisyyttä tulisi kunnioittaa ja hänen avuntarpeensa tulisi huomioida omana itsenä, ei osana perhettä tai lapsi-vanhempi-suhdetta.
Laitinen haastatteli tutkimukseensa seitsemäätoista naista ja neljää miestä, joita oli käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi läheissuhteessa. Haastatellut ovat ympäri Suomea ja syntymävuodeltaan 1938 ja 1978 välillä. Vain neljän haastatellun kohdalla viranomaiset puuttuivat hyväksikäyttöön, muut hakivat itse aikuisina apua.
Merja Laitisen väitöskirja "Häväistyt ruumiit, rikotut mielet - tutkimus lapsina läheissuhteissa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämästä" tarkastetaan 30.10.2004 Lapin yliopistossa.
|
