Väestö ikääntyy Suomessa nopeammin kuin missään muussa EU-maassa kahdenkymmenen lähivuoden aikana, käy ilmi valtiovarainministeriön eläkeraportista.
Talouskasvun arvioidaan tulevaisuudessa jäävän työvoiman supistumisen takia keskimäärin 1,5 prosenttiin vuodessa, kun se 1900-luvulla oli reilut kolme prosenttia vuodessa.
Työikäisten määrä kääntyy laskuun vuonna 2010 ja työllisten vuonna 2015. Yli 65-vuotiaiden määrä suhteessa työikäisiin liki kaksinkertaistuu ja nousee nykyisestä 24 prosentista 45 prosenttiin vuonna 2030.
Eläkkeiden riittävyys ei silti näytä muodostuvan ongelmaksi, sillä laskelman mukaan eläkkeiden taso nousee työurien pidentymisen johdosta lähes samaa vauhtia kuin palkkataso.
Raportin laskelmat ulottuvat vuoteen 2050. Sen laadintaan ovat osallistuneet valtiovarainministeriön lisäksi Eläketurvakeskus ja Kansaneläkelaitos.