Työntekijäpula haittaa hoitotakuun toteutumista
9.5.2006 Radiouutiset/YLE24/YLE Terveys
Hoitotakuun täyttäminen on vaikeutunut joissakin sairaaloissa kevään aikana. Suurin ongelma on työvoimapula. Pulaa on niin lääkäreistä kuin hoitajistakin. Ongelmista huolimatta yli kuuden kuukauden hoitojonoja ei kesäkuun lopun jälkeen saisi enää olla.
Yli 6 kuukautta leikkausta odottaneiden jono on lyhentynyt aiempaa hitaammin mm. Helsingissä ja kasvanut Kuopiossa.
Suurin ongelma on työvoimapula. Pulaa on niin lääkäreistä kuin hoitajistakin.
Myös kesän lomakauden arvellaan hidastavan hoitotakuun toteutumista, koska kesälomien aikana juhannuksesta elokuun puoliväliin sairaalat tekevät lähinnä vain kiireellisiä leikkauksia.
Ongelmista huolimatta leikkausjonot ovat lyhentyneet jopa roimasta, kun sairaalta ovat ostaneet palveluja yksityisiltä tai teettäneet lisätöitä.
Hoitotakuun lupausten mukaan yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden pitää päästä hoitoon kesäkuun loppuun mennessä.
Sosiaali- ja terveysministeriön määräajan uskotaan toteutuvan muun muassa Pirkanmaalla.
Jonoissa vielä satoja ihmisiä
HYKS-kirurgian leikkausjonoissa oli huhtikuun lopussa noin 2 000 yli puoli vuotta odottanutta potilasta.
- Se on ollut koko ajan laskussa, mutta viime kuukausina lasku ei ole ollut enää niin jyrkkää. Lähetteiden määrä on kasvanut 10 prosenttia ja sairaanhoitajista on pulaa, kertoo johtava ylilääkäri Reijo Haapiainen.
Kuopion yliopistollisen sairaalan jonojen purku taas on onnistunut mallikkaasti, kunnes keväällä jono kasvoi sadoilla potilailla, ja nyt jonossa on noin 800 ihmistä.
- Meillä on pulaa leikkaussalihenkilökunnasta. Ei ole pystytty tekemään esimerkiksi käsikirurgisia- tai muita ortopedisia leikkauksia niin kuin on suunniteltu, sanoo johtajaylilääkäri Jorma Penttinen Radiouutisille.
Lääkintöneuvos Jouko Isolauri sosiaali- ja terveysministeriöstä pitää kuitenkin edelleen kiinni siitä, että kesäkuun loppu, käytännössä juhannus, on takaraja hoitotakuulle.
- Ainoastaan sellainen tilanne, ettei palveluja ole saatu ostamallakaan, on hyväksyttävä selitys kesäkuun lopun jälkeen sille, että potilaita on yli kuuden kuukauden hoitojonoissa, Isolauri toteaa ykskantaan.
|