Kokkolan seudun terveyskeskuksessa kaksi vuodeosastoa ovat eristyksissä noroviruksen vuoksi vielä kaksi vuorokautta.
Viruksen itämisajaksi arvioidaan korkeintaan kolme vuorokautta.
Norovirukseen on Kokkolassa sairastunut tähän mennessä myös kymmenen hoitohenkilökuntaan kuuluvaa. Potilaiden hoitoa vaikeuttaakin tällä hetkellä myös sijaispula.
Päivystys ja lääkärivastaanotot toimivat kuitenkin normaalisti.
Oulussa tilanne paranemaan päin
Norovirustilanne Oulun yliopistosairaalassa on helpottumassa. Virukseen sairastuneiden potilaiden määrä on selvästi vähentynyt ja valtaosa poliklinikan osastoista on puhtaita, mutta lopullista varmuutta norovirusepidemian väistymisestä ei vielä ole.
Oulussa tautihuippu ajoittui alkuvuoteen ja helmikuun puolen välin tienoille.
Pitkään jatkunut noroviruskausi johtuu siitä, että viruskanta on uudentyyppinen, eikä suomalaisilla ole siihen vielä vastustuskykyä.