Suurin osa Parkinsonin tautia sairastavista kykenee autoilemaan etenkin, jos autossa on automaattivaihteet tai sitä on muokattu kyseistä henkilöä varten. Parkinson-potilaiden ajokykyä on epäilty tautiin liittyvien motoristen oireiden ja nukahtelutaipumuksen vuoksi.
Tiedot perustuvat tuoreeseen brittitutkimukseen, jossa tarkasteltiin 154 Parkinson-potilasta, jotka oli ohjattu ajokyvyn arviointiin. Ajokykyä selvitettiin simulaattorilla ja ajokokeilla. Lisäksi lääkäri ja toimintaterapeutti tutkivat potilaiden terveydentilan.
Parkinson-potilaiden on mm. todettu tekevän tavallista enemmän ajovirheitä, mutta havainnot perustuvat pieniin vapaaehtoisia potilaita tarkastelleisiin tutkimuksiin. Brittien tutkimus on puolestaan suurin ja ajokyvyn arvioinnin suhteen myös perusteellisin aiheesta tehty selvitys.
Potilaista 104 eli 66 prosenttia läpäisi testit ja saattoi jatkaa autoilua. Tosin 46 heistä tarvitsi jatkossa automaattivaihteiston ja kymmenen potilaan autoista piti muokata kaasu- tai jarrupoljinta, vaihtaa vaihdekepin paikkaa tai lisätä peilejä.
Ajokortin menettäneet olivat sairastaneet pitkään ja he olivat vanhempia ja heidän oireensa olivat pahempia kuin ajokortin säilyttäneiden. Lisäksi he sairastivat usein myös jotain muuta sairautta kuten dementiaa.
Suomessa Parkinson-potilaiden tulee tarvittaessa suorittaa ajokoe Parkinson-lääkityksen ollessa riittävä ja lääkityksen vaikutuksen hiivuttua.