Kela kehittää aktiivisesti sosiaaliturvaa
11.5.2007 STT/YLE Terveys
Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtasen mukaan Suomen sosiaaliturvasta on muodostunut monimutkainen tilkkutäkki. Osa perusturvasta on jäänyt pahasti jälkeen ansiotason kehityksestä hänen mielestä.
Suhteessa yleiseen ansiokehitykseen vuosina 1993–2006 eniten ovat jääneet jälkeen lasten kotihoidon tuki (-66 %) ja lapsilisät (-43 %), mutta myös kansaneläke on pienentynyt 27 % suhteessa ansioihin. Ensi vuoden alussa kansaneläkkeen II:n kuntaryhmän kalleusluokitus poistuu. Se merkitsee 18-21 euron korotusta 480 000:lle kansaneläkkeensaajalle. Lisäksi uusi hallitusohjelma lupaa 20 tasokorotuksen vuoden 2008 alussa. Tämä parantaa noin 900 000 eläkkeensaajan eläkkeitä.
Kansaneläkelaitos, Kela, perustettiin 70 vuotta sitten hoitamaan juuri kansaneläkkeitä. Nykyisin Kela on sosiaaliturvan monipuolinen palvelutalo, joka hoitaa yli 100 erinimistä tukea ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa.
– Kelan tavoitteena on olla aktiivinen sosiaaliturvan ja sen toimeenpanon kehittäjä ja tarjota asiakkailleen parasta julkisen sektorin palvelua, Jorma Huuhtanen totesi.
Muutoksia ja ehkä myös uusia tehtäviä onkin tiedossa. Uusi hallitus aikoo käynnistää sosiaaliturvauudistuksen, joka toteutetaan vaiheittain. Hallitusohjelman mukaan ensimmäiset esitykset tuodaan eduskuntaan viimeistään syysistuntokaudella 2008. Myös omaishoidon tuen siirtoa Kelalle aletaan selvittää.
– Tavoitteena voisi olla omaishoidon tuen ja eläkkeensaajien hoitotuen yhteen sovittaminen hoitovakuutukseksi. Sillä tuettaisin vanhusten palvelujen järjestämistä, vähennettäisiin laitoshoidon tarvetta ja parannettaisiin vanhusten kotona asumista, Jorma Huuhtanen sanoi.
|