Amerikkalaistutkijat ovat onnistuneet muokkaamaan ihmisen omista puolustusjärjestelmän soluista syöpäsolut tunnistavia soluja, joilla kahdella koehenkilöllä saatiin syöpäkasvain kutistumaan ja lopulta katoamaan kokonaan.
Yhdysvaltain syöpäinstituutin tutkija Stephen Rosenbergin mukaan tämä on ensimmäinen koe, missä geenimuuntelulla on saatu syöpä torjutuksi.
Kokeeseen osallistui 17 levinnyttä ihosyöpää, melanoomaa sairastavaa ihmistä. Heidän elimistöstään otettiin puolustusjärjestelmän normaaleita ns. T-soluja, joihin laboratoriossa saatiin kehittymään juuri tämän syövän solut tunnistava reseptori. Normaalisti T-soluissa on pinnallaan aina joku tunnistinproteiini, reseptori.
Reseptorin laadun määräävät solun geenit. Puolustusjärjestelmä tunnistaa elimistöön päässeitä vieraita soluja kuten viruksia, bakteereita tai vaikka suuria proteiinimolekyylejä. Osa T-soluista on ns. luonnollisia tappajasoluja, jotka tappavat vieraiksi koettuja soluja ja myös syöpäsoluja.
Perimältään muunnellut T-solut ruiskutettiin takaisin melanoomaa sairastavan ihmisen elimistöön. Useimmilla, 15:lla 17:sta koehenkilöstä geenimuunneltujen T-solujen osuus oli vähintään 10% elimistössä liikkuvista T-soluista vielä kahden kuukauden kuluttua. Kahdella potilaalla syöpäkasvaimet kutistuivat niin paljon, että puolentoista vuoden kuluttua heidän todettiin parantuneen kokonaan. Näillä kahdella ihmisellä geneettisesti muunneltujen taistelija-T-solujen osuus oli korkeampi kuin muilla koehenkilöillä.
Teknisesti hankalin vaihe oli oikean geenin istuttaminen T-soluun ja sen saaminen aktivoitumaan oikealla hetkellä. Apuna tässä käytettiin pieniä ns. retroviruksia. Toistaiseksi ihmiskokeita on tehty ainoastaan melanoomapotilailla, mutta laboratoriossa on edistytty muidenkin syöpälajien kuten rintasyövän, keuhkosyövän ja maksasyövän hoitoon tarkoitettujen T-solujen geneettisessä käsittelyssä.
Stephen Rosenbergin tutkimusryhmässä on aiemmin testattu melanooman hoitoa T-soluilla, jotka tunnistavat elimistössä syöpäsoluja. Niitä eristettiin potilaan imusolmukkeista ja kasvatettiin laboratoriossa. Sen jälkeen elimistön kaikki vanhat T-solut tuhottiin syöpälääkkeillä ja ruiskutettiin tilalle laboratoriossa kasvatetut taistelijasolut. Kaikilla melanoomaa sairastavilla näitä soluja ei ole saatavilla ja muissa syöpätyypeissä syöpäsolut tunnistavien T-solujen eristäminen on vaikeaa. Siksi tutkijat päätyivät kehittämään taistelijasoluja geneettisellä muuntelulla.