Keinotekoisten makeutusaineiden käyttö voi aiheuttaa ylipainoisuutta
2.7.2004 International Journal of Obesity/YLEn Tiedeuutiset
Vähäkaloristen makeutusaineiden käyttäminen saattaa häiritä kehon kykyä arvioida ruuan kaloripitoisuutta, todetaan amerikkalaisessa tutkimuksessa.
Tutkijoiden mukaan ihminen oppii jo varhaisella iällä arvioimaan nauttimansa ravinnon kaloripitoisuutta ruuan makeuden ja koostumuksen perusteella. Ruuan energiapitoisuus arvioidaan suussa, esimerkiksi kerman paksuus kielii kaloripitoisuudesta rasvattoman maidon ohuuteen verrattuna. Tutkijoiden mukaan esitietoisen oppimisprosessin seurauksena hankittu kalorilaskuri säätelee toimiessaan nautitun ravinnon energiapitoisuutta, eikä ihminen syö liikaa.
Susan Swithers ja Terry Davidson ovat todenneet tekemiensä rottakokeiden perusteella, että vähäkaloriset makeutusaineet sotkevat kaloreiden laskun. Näin on siksi, että keinotekoisilla makeutusaineilla koostumukseltaan paksuista ja makeista ruoka-aineista saadaan vähäkalorisia. Kun keinotekoisia makeutusaineita nauttinut joutuu taas runsaskaloristen ruokien kanssa tekemisiin, ei hänen kehonsa pysty enää arvioimaan nautittujen kaloreiden määrää eikä sääntelemään niiden tarvetta. Seurauksena voi olla liian suurten kalorimäärien syöminen ja lihominen. Näin kävi keinotekoisiin makeutusaineisiin totutetuilla rotille Swithersin ja Davidsonin kokeissa. Makeutusaineisiin totutetut rotat söivät vertailuryhmää enemmän runsaskalorista suklaata ja lihoivat.
Susan Swither ja Terry Davidson arvelevat, että keinotekoisten makeutusaineiden suuren suosion vuoksi kyky arvioida ravinnon kalorimäärää on saattanut rapistua. Tämä voi olla osaltaan myös liikalihavuuden nopeaan yleistymisen taustalla Yhdysvalloissa.