Lihavat kuolevat useammin onnettomuuden vammoihin
21.9.2004 YLE Tiedeuutiset/YLE Terveys
Kriittisesti loukkaantuneet potilaat kuolevat sairaalassa vammoihinsa vähintään kaksi kertaa useammin, jos he ovat reilusti lihavia verrattuna normaalipainoisiin tai lievästi ylipainoisiin onnettomuuden uhreihin.
Tämä havaittiin Yhdysvalloissa olevassa sairaalassa, jossa yhden vuoden aikana tulleet tietyntyyppisten onnettomuuksien uhrit luokiteltiin painon mukaan kahteen luokkaan: lihaviin kuuluivat ne, joiden painoindeksi oli yli 30 ja normaalipainoisiin alle 30 painoindeksin omaavat.
Potilaita oli kaikkiaan 242 kappaletta ja heistä kuoli joka viides sairaalassa. Joka neljäs potilas oli lihava, mutta muuten potilaat olivat ikäjakaumaltaan ja vammojen laadun suhteen samanlaisia. Joka kolmas lihavista kuoli, muista joka kuudes.
Ylipainoisten keuhkojen toiminta on heikompaa ja heillä on sydänverisuonitauteja enemmän, jotka molemmat heikentävät elimistön kykyä selvitä kriittisestä tilanteesta. Lihavuus vaikeuttaa myös leikkauksia ja pelkästään vammoja selvittävien röntgenkuvien tulkinta on vaikeampaa.
|