Ylenpalttinen munansyönti voi käydä sydämelle
31.1.2008 Uutispalvelu Duodecim/YLE Terveys
Kananmunia ei kannata syödä ihan joka päivä eikä ainakaan sitä useammin, sillä näin runsas munien syöminen saattaa lisätä sydämen vajaatoiminnan riskiä. Satunnaisempi munien nauttiminen ei sen sijaan liity sairastumisriskiin, todetaan tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa.
Tutkimuksessa seurattiin 20 vuoden ajan yli 21 000 yhdysvaltalaista mieslääkäriä. Tänä aikana 1 100 miestä sairastui sydämen vajaatoimintaan. Sydämen vajaatoiminta on tila, jossa sydänlihas ei pumppaa riittävästi verta, mistä aiheutuu mm. väsymystä ja hengenahdistusta.
Keskimäärin yhden munan joka päivä syövien sairastumisriski oli kolmanneksen suurempi ja vähintään kahden munan päiväannoksia nauttivien riski 64 prosenttia suurempi kuin korkeintaan yhden munan viikossa syövien. Tämä todettiin senkin jälkeen, kun tutkijat huomioivat monia sydämen vajaatoiminnan riskiin vaikuttavia seikkoja kuten miesten iän, painon ja sydänvaivat.
Kananmunan keltuaisessa on paljon kolesterolia, joka jonkin verran suurentaa haitallisen LDL-kolesterolin pitoisuuutta veressä. Tämän takia munien syömistä on hyvä välttää, jos kolesterolipitoisuudet ovat jo valmiiksi suurentuneet. Muidenkin olisi hyvä syödä vain pari munaa viikossa.
|