Ruuan hinta ei karkaa kuluttajilta Suomessa
12.2.2008 YLE Terveys
Suomalaiskuluttajilla ei ole syytä olla huolissaan ruuan hinnan noususta, sanoo Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen maatalousekonomisti Kyösti Arovuori.
-Vaikka jyrkän näköiset nousukäyrät ovat saaneet viime kuukausina runsaasti palstatilaa, on Suomessa vuodesta 2006 vuoteen 2007 toteutunut 2,1 prosentin elintarvikkeiden hinnannousu Euroopan matalimpia. Arovuori puhui Sustainable and Healthy Catering -projektin Suomen loppuseminaarissa tiistaina.
Huolimatta siitä, että ruuan hinta vetää kuluttajahintaindeksiä lievästi ylöspäin, ei kokonaisvaikutus ole merkittävä, sillä ruuan osuus kulutusmenoista on Suomessa vain 13 prosenttia. Suomessa myös yleinen ansiotaso kohoaa ruuan hintaa nopeammin.
Maailmanlaajuisesti on sen sijaan syytä huoleen. Pitkällä aikavälillä ruuan hinta nousee kysynnän kasvaessa ja kulutusrakenteen muuttuessa. Vaikutukset näkyvät voimakkaimmin kehittyvissä talouksissa kuten Kiinassa. Elintason noustessa esimerkiksi liha- ja maitotuotteiden kysyntä kasvaa roimasti, eikä kasvavaan kysyntään pystytä vastaamaan. Ruuan osuus kulutusmenoista on kehittyvissä maissa suurempi, joten raaka-aineiden hinnan nousu tuntuu kuluttajan kukkarossa kipeämmin. Vaikutusta lisää se, että jalostusasteen ollessa matala muutokset raaka-aineen hinnassa siirtyvät selvemmin vähittäiskauppaan.
|