Keskoslasten aivovauriot johtuvat enemmän tulehduksista kuin synnytyksestä
9.2.2004 YLE Radio1 Tiedeuutiset / Johns Hopkins Medical Institutions
Synnytyksen aikainen hapenpuute näyttää olevan oletettua harvemmin syyllinen keskoslasten aivovaurioihin kuin tähän asti on oletettu, osoittaa 150 aivovauriosta kärsivän keskosen tarkka tutkimus Yhdysvalloissa.
Syynä ovat ilmeisesti tulehdukset, mistä kertovat kertovat merkit selkäydinnesteessä, veressä ja hengitysteissä. Tutkimuksessa verrattiin jokaista aivovaurioista kärsivää, ennenaikaisesti syntynyttä lasta seuraavaan terveeseen keskoseen. Tutkimuksessa keskityttiin raskauksiin, jotka olivat kestäneet 27-34 viikkoon.
Hapenpuute synnytyksessä näkyy napanuorassa, johon kertyy poikkeuksellisen paljon happoa. Terveiden ja aivovaurioistä kärsineiden keskosten napanuorissa ei ollut eroa happamuudessa eikä eroja ollut myöskään äitien tulehduksissa tai synnytystavassa, normaalisynnytys tai keisarinleikkaus. Miten tulehdukset vaikuttavat aivovaurioiden syntyyn ja mistä tulehdukset johtuvat, ei tästä tutkimuksesta selviä. Myöskään ei ole selvää, auttaako syntymän jälkeinen tulehdusten hoito enää korjaamaan jo todennäköisesti raskauden aikana alkanutta vaurioon johtavaa kehitystä.
|