Käyttääkö isä vanhempainvapaata lain kannustuksesta?
12.4.2006 Rita Trötschkes
Kotiin jäävän vanhemman päiväraha nousee tuntuvasti ja isän ylimääräisen vanhempainvapaan pitäminen muuttuu joustavammaksi, mikäli sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esitys toteutuu. Työmarkkinaosapuolien tavoitteena on ollut jo pitkään tasata työnantajille perhevapaista aiheutuvia kustannuksia.
Pentti Otsamon piirrokset, copyright Sosiaali- terveysministeriö
Monien neuvottelujen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä teki 17.3.2006 perhevapaiden kustannusten uusjakoon ehdotuksen, joka korottaisi äitiyspäiväraha sekä isien vanhempainpäivärahaa vuoden 2007 alussa.
Isien korvausta korottamalla toivotaan, että raha kannustaa isiä enemmän perhevapaille, sillä suomalaiset isät pitävät vain 5 % perhevapaista, kun vastaava luku on Ruotsissa 20 %.
Uusi lakiesitys tasaa naisvaltaisen työnantajien perhevapaiden kustannuksia ja mahdollistaa synnytysikäisten naisten palkkaamisen tasavertaisina miesten rinnalla.
Toisaalta esitystä on arvosteltu siitä, että se ei tue pitkää imettämistä eikä vahvista tarpeeksi isyyttä.
- Jos mies lähinnä laskee lapsesta aiheutuvia kustannuksia, on se väärä tulokulma isyyteen, sanoo professori Jouko Huttunen, joka toimii kasvatustieteiden laitoksen johtajana Jyväskylässä. Vuonna 2005 hän sai Miehen työ -palkinnon uraauurtavasta työstään isyystutkijana.
- Lakiehdotuksella ikään kuin myönnetään, että perhevapaissa kyse on rahasta - lapsi monetarisoidaan. Lapsesta tehdään projekti muiden rahallisten projektien joukossa, harmittelee professori Jouko Huttunen. Hän on juuri palannut Hampurissa pidetystä EU-konferenssista, jossa pohdittiin lasten hyvinvointia ja työmarkkinoita. - Kaikilla Euroopan mailla tuntuu olevan sama idea siitä, että isät pitäisi saada enemmän lastenhoitoon, hän sanoo.
Uusi isyys tarvitsee malleja
- Miehistä itsestään lähtevä liikehdintää pitäisi lisätä.
Ajatellaanko miesten todella tarvitsevan erityistä houkutttelua, ihmettelee professori Jouko Huttunen. Naisvetoinen yhteiskunta infantilisoi aikuista miestä.
- Toivon, että joku täyspäinen poliitikko tai elinkeinoelämän edustaja isompaa ääntä pitämättä näyttäisi muille esimerkkiä kertomalla, että on käyttänyt kaikki vanhempainlomansa. Sellainen esimerkki lisäisi muiden isien vanhempainvapaan käyttämistä.
- Pian neuvolat joutuisivat järjestämään isäkurssin, sillä isyyden kohtaaminen tarvitsee opastusta ja valmistautumista. Suomalaiset puitteet ovat hyvät, mutta meiltä puuttuu kokonaan isätyöntekijöiden ammattikunta Suomesta.
Esimerkiksi Miessakit ry:n isävalmennustoiminta kehittää isyyden tukemiseen liittyviä koulutuksia ja tukirakenteita, mutta lisäkoulutusta tarvitaan siihen, miten miehistä tukea isyyteen annetaan.
- Ehkä sopiva isyyttä tukevaa toimintaa voisi järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliiton tai Pelastakaa Lapset ry kautta. Ruotsissa yhteiskunta tukee isien yhteydenpitoa järjestämällä kunnallisesti kahvilatapaamisia isille, ehdottaa professori Jouko Huttunen.
- Suomalainen neuvolakin voisi ottaa isiä luovemmin huomioon, mikäli neuvolatyöntekijät jaksaisivat. Oulun neuvoloissa on järjestetty isyystreenejä jo 10 vuotta. Valitettavasti neuvoloissa vähennetään resursseja jatkuvasti, pohtii Jouko Huttunen.
Miten mies lähtee isyysraiteille?
Isyystutkijat ovat puhuneet hoivaisyydestä jo 10 vuotta. Professori Jouko Huttunen käyttää termiä hoivaisä sellaisesta isänroolista, kun puolet on hoivaamista eikä lapsia vain seurata muutaman huoneen päästä tai lasten kanssa vain leikitä.
- Isimisessä on hoivaa kuten lapsen pukemista, syöttämistä ja nukuttamista. Hän toivoo, että isimisen kooste muuttuisi suomalaisessa yhteiskunnassa. Hoivaisä on aktiivisempi ja tasavertaisempi vastuunkantaja heti vauvaiästä alkaen.
Millä muulla tavoin isyyttä voidaan tukea kuin nostamalla vanhempainrahaa? Ota kantaa, keskustele!
|