Sokeri on ikivanha haavan hoitokeino. Se puhdistaa haavasta kuolleen kudoksen ja vetää itseensä märkää ja bakteeri- myrkkyjä. Kidesokeri on lähes steriiliä selviää LL Jyrki Kössin väitöstutkimuksesta.
Jo egyptiläiset hoitivat aikoinaan sotavammojaan hunajalla
Kansanperinnettä on hyödynnetty haavanhoidossa pitkään. Empiiriset havainnot ovat innostaneet tutkimusryhmiä selvittämään sokerihoidon vaikuttavuutta ja vaikutusmekanismeja lääketieteen menetelmien keinoin.
Eräät sokerit saattavat edistää haavojen paranemista ja estää liiallisen arpikudoksen muodostumista, selviää myös LL Jyrki Kössin vuonna 2000 julkaistusta väitöstutkimuksesta.
- Kidesokeripussin sokeria voi sirotella haavaan, mutta ei pöytä- kiposta, vaan pussista, sillä kidesokeripussin sokeri on lähes steriiliä.
Väitöstutkimus sokerin käytöstä haavanhoidossa
Laboratorio-oloissa tehtyjen kokeiden perusteella galaktoosi eli maitosokerin osanen näyttää edistävän haavojen paranemista. Muun muassa kasvikuitujen rakenteessa oleva mannoosi puolestaan vähentää paranemisreaktiota, mutta estää liian voimakasta arven muodostumista.
- Olemme ajatelleet, että mannoosia voitaisiin käyttää palovammojen hoitoon, sillä niille on tyypillistä voimakas arpeutuminen, kertoo Kössi.
Hänen väitöksensä on osa Turun yliopiston kirurgian klinikan haavatutkimusprojektia. Kössin mukaan sokereiden käyttö haavanhoitoaineina toisi merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle.
Mihin tahansa haavaan sokereita ei kuitenkaan pidä sirotella ja sokereista hyötyvät vammat ovat aina lääkärin hoitoon kuuluvia.
- Nykyiseen koululääketieteeseen sokeri ei kaikkialla kuulu, mutta esimerkiksi eräässä englantilaisessa sairaalassa on käytetty sokeripastaa hyvin tuloksin. Lisäksi Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa sokeria käytetään haavojen paikallishoitoaineena, Kössi kertoo hiilihydraattihoidon levinneisyydestä.
- Mannoosi on hieman harvinaisempi sokeri, mutta teollisuus pystyisi tuottamaan sitä sekä galaktoosia vaivatta, toteaa Kössi raaka-aineiden saatavuudesta.