Liikunnan harrastaminen keski-iässä estää dementiaa
5.10. 2005Radion tiedeuutiset / Lancet Neurology
Liikunnan harrastaminen keski-ikäisenä vähentää dementoitumista ja Alzheimerin tautia vanhana, osoittaa uusi suomalaistutkimus.
Tutkittavat valittiin Pohjois-Karjala-projektin ja Kansanterveyslaitoksen FINMONICA-hankkeen osallistujien joukosta. Iältään he olivat tutkimushetkellä vuonna 1998 65-79-vuotiaita ja kaikkiaan mukana oliva lähes 1500 ihmistä. Tutkittavien terveydentilaa ja vapaa-ajan liikuntaharrastuksia oli kartoitettu vuosina 1972, 1977, 1982 ja 1987. Keskimääräinen seuranta-aika oli 21 vuotta.
Vuonna 1998 tehty terveydentilan kartoitus osoitti, että niillä jotka keski-iässä olivat harrastaneet aktiivista liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa, oli puolet pienempi todennäköisyys sairastaa dementiaa verrattuna vähemmän liikuntaa harrastaneisiin. Tulos ei riippunut muista riskitekijöistä kuten iästä, sukupuolesta, koulutuksesta, tupakoinnista tai alkoholin käytöstä.
Alzheimerin taudille perinnöllisen alttiuden eli APOe4-geenin kantajilla liikunnan hyödyllinen vaikutus oli suhteellisesti vielä suurempi. Tutkimus osoittaa, että ihmisiä kannattaa yrittää saada liikkumaan nuorena ja keski-ikäisenä. Sillä saadaan parempaa elämänlaatua sekä fyysisesti että henkisesti vanhoilla päivillä. Liikuntatottumukset vakiintuvat nuorena, joten siksi myös nuoriin kannattaa panostaa koulussa tai muuten.