Pilates tekee keskivartalosta voimapesän
18.5.2005 Rita Trötschkes
Pilates on kehonhallintamenetelmä, jonka erityistavoitteena on edistää hyvää ryhtiä ja kehotietoisuutta. Pilates on vaikuttanut jo 10 vuoden ajan suomalaiseen liikuntaan siten, että monet ohjaajat ovat sisällyttäneet Pilates-liikkeitä voimistelu- ohjelmiinsa, vaikka tästä ei yleensä mainita mitään.
Kun tanssija Leena Rouhiainen oli 26-vuotias, hän luki kanadalaisesta tanssistudiosta ja Pilateksesta, joka voisi auttaa häntä selkävaivoissa.
Opiskeltuaan Kanadassa muutaman vuoden Leena Rouhiainen palasi uuden opin ja vahvemman selän turvin takaisin Helsinkiin, missä hän nykyään valmentaa uusia Pilates-ohjaajia sekä opettaa näyttelijöitä ja tanssijoita Teatteri- korkeakoulussa. - Periaatteessa Pilates-liikkeistö on tarkoitettu terveelle keholle - sairauksien ennalta ehkäisyksi, mutta sillä voidaan hoitaa myös vammoja ja kuntouttaa. Silloin tarvitaan tietysti yksilökohtaista ohjausta, kertoo Leena Rouhiainen.
Haastattelujen kuunteluun tarvittavan, ilmaisen Real One Playerin saat ladattua täältä.
Pilates on aktiivinen keho ja mieli-laji. Kesto 57 sekuntia.
Elitistisestä kiinnostuksesta arkikäyttöön
Alunperin menetelmän kehitti saksalainen Joseph Pilates, joka muutti Yhdysvaltoihin 1900-luvun alussa. Pilates muodosti käsityksensä oman empiirisen tiedon kautta ja kuntoutti itsensä sairauksista kuten riisitaudista, reumaattisesta kuumeesta ja huonokuntoisuudesta.
Hänellä oli New Yorkissa kuntostudio, missä hän työskenteli monien kuuluisien näyttelijöiden kuten Gregory Peckin, Katherine Hepburnin ja tanssijoiden kuten Martha Grahamin kanssa. Vain harvat ja valitut olivat tietoisia menetelmistä.
- 60-vuotiaasta Joseph Pilateksesta on valokuvia, joissa hän juoksee talvella pelkissä shorteissa New Yorkin kaduilla karaistakseen itseään, sanoo Leena Rouhiainen.
Vaikka Joseph Pilatekseen liittyi kokonainen elämänfilosofia ruokavaliosta joogaan ja kehohoitoon asti, tunnetaan Suomessa lähinnä toiminnalliseen anatomiaan liittyvä Pilates-menetelmä.
- Lattialiikkeistö- ja laitetunteja ei ollut alunperin erikseen kuten nykyään, vaan kullekin asiakkaalle räätälöitiin omat tunnit, kertoo Leena Rouhianen.
Perusidea on säilynyt, vaikka menetelmä elää koko ajan
Vaikka Pilates kirjasi liikkeistöään (lattiamenetelmän klassista repertuaaria) selityksin ja valokuvin jälkipolville muistiin, muuttaa menetelmä jatkuvasti muotoaan. Ei ole kahta ohjaajaa, jotka opettaisivat Pilatesta aivan samoin.
Perusidea on sentään säilynyt: "hyvin harjoitettu poikittainen vatsalihas tukee selkärankaa ja auttaa syvennettyä hengitystä". "Power house" eli voimapesä sijaitsee lantion, hartioiden ja kylkiluiden välisellä alueella, ja käsittää lantionpohjan lihakset sekä vatsalihaskorsetin.
Ryhtiongelmia syntyy yleensä siitä, että lantio on kallistunut taakse- tai eteenpäin. Silloin ei ole mahdollista käyttää vatasalihaksia oikein.
Jokainen ohjaaja tuo Pilatekseen oman tietotaitonsa.
Kesto 1 minuutti, 15 sekuntia.
Alkuperäinen liikkeistö oli hyvin vaativaa eikä siihen kuulunut kuin muutamia pienvälineitä kuten keppi, renkaat ja ”fitness circle” sekä isoja laitteita, joiden nimet ovat trapetsipöytä, ihmetuoli, cadillac, iso- ja pikkutynnyri.
- Uuden tutkimustiedon tukemana on ruvettu korostamaan myös lantiopohjan lihasten tärkeyttä, koska katsotaan, että niillä on yhteys hyvää ryhtiä ylläpitäviin syviin selkälihaksiin ja poikittaiseen vatsalihakseen. Muutamat suomalaiset tanssijat ja fysioterapeutit ovat opiskelleett kehittäneet menetelmää, joka leviää uusien harrastajien pariin.
- Oikeastaan voisi puhua Pilateksen jälkeisestä elämästä, sillä uudet ohjaajat muuttavat menetelmää lisäämällä siihen omia sovelluksiaan ja muita keho- ja mielitekniikoita.
Poikittaisen vatsalihaksen eli voimapesän aktivointia Kesto 2 minuuttia, 4 sekuntia.
Ei-urheilullisia tunteja
Leena Rouhiainen opettaa tunneillaan hyvän olon ja rauhoittumisen kokemista.
- Tuntini ovat rauhallisia ja keskittyneitä, sillä haemme tuntumaa kroppaan ja lantionpohjan lihaksiin. Käytän kuminauhaa silloin tällöin, vaikka se ei ole alunperin kuulunut pienvälineisiin kuten ei myöskään suurta suosiota saavuttanut Pilates-pallo.
- On niin pidentynyt olo, sanovat tunneilla kävijät.
Pilates ei sisällä aerobista kestävyysharjoitusta, sillä pulssia ei erityisesti rasiteta. -Suosittelen, että Pilateksen ohella harrastaa uintia tai sauvakävelyä.
Miten Pilates vaikuttaa?
Marja Putkiston kehittelemän "Method Putkisto Pilateksen" www-sivuilla mainostetaan, että Pilateksen avulla pääsee monenlaisesta vaivasta kuten selkä- ja hartiakivuista eroon.
- Niin helppoa se ei sentään ole, sanoo Leena Rouhiainen. Pilates antaa lähinnä mahdollisuuksia sitkeän harjoittelun seurauksena, mutta mitään täsmällistä ei voida luvata. Jokaisen keho on erilainen, joten lopputulosta on vaikea yleistää.
- Uskon vahvasti, että mikä tahansa liikunta parantaa aineenvaihduntaa. Syvähengitys tuottaa enemmän happea, jolloin aineenvaihduntakin paranee. Kun vatsa- ja rintakehäontelon painevaihtelu on voimakasta, saavat sisäelimet hengityksen avulla hierontaa, kuvailee Leena Rouhiainen Pilates-harjoitteita.
Rauhallinen alku muuttuu hikijumpaksi Kesto 1 minuutti, 20 sekuntia.
Tulokset yksilöllisiä
Verrattuna muihin voimisteluohjelmiin Pilatekseen liittyy sellainen etu, että sen liikkeitä on analysoitu. Pilates-harjoitteiden vaikutuksia on arvioitu mm. luotisuoraan otetuilla valokuvilla. Silmämääräisesti ryhti on parantunut noin 10 Pilates-tunnin jälkeen - ennen ja jälkeen. Mittausten mukaan myös voimaan ja liikkuvuuteen on tullut muutoksia.
- Tunneillani saa selkeitä ohjeita siitä, miten lihakset aktivoidaan tietyssä järjestyksessä, jotta syvähengitystä varmasti tapahtuu. Hiljattain eräs laulaja kertoi oppineensa oikean hengityksen vasta Pilates-tunnilla.
Miten Pilates-laitteet eroavat kuntosalilaitteista? Kesto 1 minuutti 24 sekuntia.
|