Parhaillaan Suomea kiertävä Liiku kuin pantteri -kampanja liikuttaa kaikenikäisiä. Ilmaisissa tapahtumissa voi kokeilla monenlaista liikuntaa. Koululiikuntaliitto on haastanut monta lajiliittoa mukaan esittelemään erilaisia liikuntamuotoja.
Jokaisessä tapahtumassa esittäytyy vähintään yksi lajiliitto. Hämeenlinnassa (15.6.) oli vuorossa oli parkour sekä liitokiekko. Parkour on kuin pantterin jatkuvaa liikehdintää ja liitokiekko taas muistuttaa frisbeen heittoa. Kiertueella esitellään myös tutumpia leikkejä ja urheilulajeja.
- Monet keski-ikäiset naiset ihastelevat lapsuudesta tuttua hyppyruudukkoa, jota he eivät ole nähneet vuosiin. He osallistuvat mielellään hyppelyyn ja esittelevät numeroruudukkoa innoissaan tyttärilleen, sanoo kiertueen 25-vuotias tuotantoassistentti Anna Viertiö.
- Toiset eivät taas tunne koko ruudukkoa, mutta kiertueen avulla se tulee tutuksi. Jokainen voi hyppiä omalla tyylillä. Yleisön huutoäänestys ratkaisee voittajan, joka saa Fazerin karkkipalkinnon. Haluamme muistuttaa, että karkkia voi syödä, kunhan ensin liikkuu, sanoo Anna Viertiö.
Liikutamme lapsia, nuoria ja aikuisia
Anna Viertiö on liikkunut koko ikänsä ja kokeillut monia lajeja.
– Lapsia on kiva innostaa mukaan, vaikka toiset ensin ujostelevat. Minitennis on ollut monella paikkakunnalla huippusuosittu laji, hän sanoo. Kaikki osallistujat palkitaan makeilla tuotepalkinnoilla.
- Lajiliitot järjestävät tapahtumissa myös näytöksiä. Esimerkiksi luisteluliitolla oma rullaluistelunäytöksensä, mutta toki rullaluistimia saa myös kokeilla.
- Suomen Taidoliitto ry esittelee nykyaikaisen budolajin, taidon. Tanssimatolla voi harjoitella tanssityttöjen opastuksella pantterimaisia liikkeitä, luettelee Anna Viertiö.
Tapahtumia markkinoidaan kaupunkikohtaisesti ja niitä järjestetään aina elokuun alkupäiviin asti. Kiertue päättyy Helsingin Rautatientirilla 4.-5.8.2007 pidettävään tapahtumaan.