Sydän rakastaa ruokaa, joka on maukasta, värikästä ja sopii herkutteluun. Sydämelle valmistettu ruoka sisältää runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, niukasti suolaa ja kovaa rasvaa, mutta riittävästi laadultaan hyvää pehmeää rasvaa.
Alla olevat ruokaohjeet ovat kirjasta Sydämeni keittiössä, jonka Sydänliitto julkaisi yhdessä kustannusosakeyhtiö Avaimen kanssa vuoden 2005 alussa. Suomen Sydänliitto täyttää tänä vuonna 50 vuotta.
1 pussi keittojuureksia (200 g) ½ rasia herkkusieniä 2 pientä sipulia 0,5 dl mustia kivettömiä oliiveja 1 purkki tomaattimurskaa
Kaada keittojuurekset uunivuokaan. Puolita sienet ja lohko sipulit. Pane ne vuokaan juureksien päälle. Kaada astiaan myös oliivit ja viimeksi päälle tomaattimurska. Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Peitä vuoka kannella tai foliolla paiston puolivälissä. Tarjoile riisi-ohra-lisäkkeen kanssa.
Riisi-ohralisäke
1,5 l vettä 2 rkl öljyä 2 laakerinlehteä 2,5 dl riisi-ohraseosta
Kiehauta vesi, öljy ja laakerinlehdet. Lisää riisi-ohraseos ja anna kiehua noin 20 minuuttia välillä sekoittaen.
Valmista pohja vaahdottamalla margariini ja sokeri keskenään. Lisää munankeltuainen sekoittaen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vähitellen. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille noin 2 cm korkeuteen.
Valmista täyte kuorimalla ja pilkkomalla omenat. Keitä omenapaloja kanelilla, inkiväärillä ja siirapilla maustetussa vedessä, kunnes ne soseutuvat. Sekoita Maizena kylmään vesitilkkaan ja lisää seos ohuena nauhana omenatäytteeseen. Keitä muutama minuutti, kunnes seos alkaa hyytyä. Kaada seos vuokaan taikinan päälle.
Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Ota piiras pois uunista. Vatkaa valkuaiset tiukaksi vaahdoksi ja lisää sokeri ja etikkatilkka. Valmis vaahto on kiinteää ja kiiltävää. Pursota tai levitä omenatäytteen pinnalle marenki ja jatka paistamista 200 asteessa, kunnes marenki on saanut kauniin värin pintaan.