Limsan vähentäminen suojaa lasta lihavuudelta
23.4.2004 YLE Teema / Brittish Medical Journal
Limun juonnin rajoittaminen saattaa suojata lasta ylipainolta, todetaan tuoreessa brittitutkimuksessa. Lasten lihavuudesta on viime vuosien aikana syntynyt kansanterveydellinen ongelma.
Arvioiden mukaan jo joka kymmenes suomalaislapsi on ylipainoinen. Vielä vaikeampi tilanne on Britanniassa, jossa lähes neljännes lapsista painaa enemmän kuin olisi suotavaa.
Nyt BMJ-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa yli kymmenen luokan 7-11-vuotiaita lapsia rohkaistiin välttämään limun litkimistä. Lapsia seurattiin vuoden ajan ja heidän painoaan ja limun kulutusta verrattiin 14 muun luokan oppilaisiin.
Tutkijat totesivat, että terveyskasvatusta virvokejuomien haitoista saaneet lapset nauttivat kolmen päivän seuranta-ajanjaksona limuja 0,6 lasillista vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Samaan aikaan toisten lasten limsanjuonti kasvoi 0,2 lasillista.
Lisäksi terveyskasvatusryhmään kuuluvien lasten paino putosi vuoden aikana 7,6 prosenttia, kun muiden lasten paino vastaavasti nousi 0,2 prosenttia.
|