Kaura ei sovi kaikille keliakiaa sairastaville
19.10.2004 YLEn Tiedeuutiset/YLE Terveys
Kaura ei sittenkään sovi kaikille keliakiaa sairastaville, osoittaa Norjassa tehty tutkimus. Keliaakikoille eivät sovi tavalliset viljalajit kuten vehnä, ohra ja ruis, mutta viime vuosina on joidenkin tutkimusten perusteella päätelty kauran kelpaavan.
Ongelmana keliakiassa on suoliston ärtyminen viljan gluteenista, joka rajoittaa tautia sairastavien ruokavaliota pahoin.
Oslon yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa oli yhdeksän keliakiaa sairastavaa potilasta, joiden suoliston reaktioita kauraan seurattiin hyvin yksityiskohtaisesti. Joillakin kauran havaittiin aiheuttavan aivan samanlaisen molekyylitason reaktion suolistossa kuin muilla potilailla oli vehnään, ohraan ja rukiiseen. Koehenkilöitä oli vain muutama ja kaurayliherkkyyden yleisyyden selvittäminen vaatii laajemman tutkimuksen.
Keliakia on nykytiedon mukaan suhteellisen tavallinen sairaus, jota sairastaa noin 0,4% väestöstä kaikkialla maailmassa. Se alkaa ilmeisesti muiden kroonisten tulehdustautien tapaan perinnöllisen taipumuksen sekä ympäristön yhteisvaikutuksesta. Oireet vaihtelevat lievistä vaikeisiin ja lisäksi oireilevaa keliakiaa sairastavilla on muita suurempi riski saada paksusuolen syöpä.
|