Kupillinen kuumaa kaakaota saattaa olla tulevaisuuden helppo lääke aivotoiminnan virkistämiseksi, kertoo tuore brittitutkimus. Nottinghamin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan flavonoidipitoinen kaakao lisäsi merkittävästi veren virtausta koehenkilöiden aivoihin.
Magneettikuvaus tehtiin kaakaota siemaileville nuorilla naisilla, mutta varsinaisesti juomasta toivotaan dementiaa ehkäisevää lääkettä ikääntyville. Seuraavaksi tarkoituksena onkin ulottaa tutkimukset ihmisiin, joilla aivojen verenkierto on heikentynyt.
Vastaavaa verenkierron vilkkautta on havaittu aiemmin panamalaisen intiaaniheimon parissa. Kaakao on cuna-intiaanien ainoa kuuma juoma. Cunat eivät kotiseuduillaan kärsi lainkaan korkeasta verenpaineesta, mutta kaupungeissa tilanne on toinen.
Aiemmin on puhuttu myös suklaan terveyshyödyistä. Niitä kuitenkin vähentää suklaan kaloripitoisuus. Kaakaossa rasvaa on paljon vähemmän kuin suklaassa.