WHO vaatii hallituksia edistämään terveellistä ruokaa
5.12.2003 Reuters/YLE24
Maailman terveysjärjestö WHO on ilmaissut huolensa epäterveellisen ruokavalion aiheuttamien kuolemien runsaasta kasvusta. Vähentämällä ruokavaliosta rasvan ja sokerin osuutta voitaisiin ehkäistä sydän- ja verisuonitautien, tiettyjen syöpien ja diabeteksen puhkeamista.
Nämä taudit aiheuttavat jo 60 prosenttia kaikista niistä vuosittain maailmalla tapahtuvista 56,5 miljoonasta kuolemantapauksesta, jotka olisivat jotenkin estettävissä.
Ongelma pahenee nopeimmin kehitysmaissa, vaikka aliravitsemus ja tarttuvat taudit ovatkin edelleen näiden maiden vakavimmat terveysriskit.
2-tyypin diabetes, joka puhkeaa lähinnä huonojen ruokailutottumusten kautta, yleistyy maailmalla nopeasti. Kun sairaus on tällä hetkellä noin 117 miljoonalla ihmisellä, vuoteen 2030 mennessä jo 370 miljoonaa ihmistä sairastaa sitä.
WHO arvioi, että vuonna 2000 syntyneistä yhdysvaltalaisista kolmannes sairastuu 2-tyypin diabetekseen.
WHO painottaa myös lasten ja nuorten liikunnan merkitystä sairauksien elintasosairauksien ehkäisyssä.
Hallitusten olisi kiinnitettävä entistä enemmän huomiota lapsille ja nuorille suunnattuun ruokamainontaan. Epäterveellisten ruokien mainontaa tulisi hillitä. Samalla ruoka-aineet tulisi merkitä selkeillä tuoteselosteilla, jotta kuluttajat osaisivat tehdä terveellisiä valintoja, WHO opastaa.
Ny julkaistussa WHO:n tiedotteessa ei kuitenkaan mainittu järjestön aiemmin tekemää suositusta, jonka mukaan sokerin osuus ruoan koko energiamäärästä ei saisi ylittää kymmentä prosenttia.
Yhdysvaltain elintarviketeollisuus raivostui suosituksesta pelätessään markkinoidensa puolesta. Yhdysvaltain sokeriteollisuus asettaisi katon 25 prosenttiin.
Monet suuret elintarvikeyritykset ovat kuitenkin alkaneet vähentää tuotteidensa rasvapitoisuutta. Rasvanvähennyksen taustalla on ainakin osittain pelko siitä, että yritykset joutuvat vastaamaan oikeuteen epäterveellisen ruokavalion kuluttajille aiheuttamista sairauksista.
|