Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Lapin keskustanuoret haluavat uutta aluepolitiikkaa
Julkaistu 27.10.2008, klo 16.57 (päivitetty 27.10.2008, klo 19.02)
Keskustan kannatus laski Lapissa - Posiolla pudotusta 30 prosenttiyksikköä
Vaalitulos kuohuttaa keskustaa - Pekkarinen vaatii ihmisläheisempää politiikkaa
Jarmo Korhonen puhuu murskatappiosta
Keskustan nuoret lappilaiset vaikuttajat puhuvat nyt avoimesti siirtymisestä uuteen mutta jo koettuun aluepolitiikkaan. Rovaniemeläisvaltuutettu Susanna Viitala, 23, perää puoluejohdolta toimia alueiden eriarvoisuuden poistamiseksi.
Syrjäkylillä ja taajamien ulkopuolella asuvia ja eläviä on tuettava nykyistä enemmän, Viitala haluaa.

- Nämä ihmiset pettyivät meihin ja siirtyivät kokoomuksen tai perussuomalaisten äänestäjiksi. Keskustan on palattava juurilleen, Viitala katsoo.

Viitala uskoo, että lähitulevaisuudessa valta keskustan sisällä vaihtuu. Hän liputtaa nuorten tavoin keskustalaisen ympäristöministerin Paula Lehtomäen puolesta. Lehtomäki toisi Viitalan mielestä puolueelle tarvittavaa uudistuvuutta ja tuoreutta.

- Minusta puoluesihteeri Jarmo Korhonen ei ole syyllinen keskustan tappioon Lapissa. Hän on kiertänyt paljon täällä ja saanut hyvää aikaan, Viitala puolustaa.

Kontiola haluaa kriittistä keskustelua tappion syistä

Keskustan kehittämispäällikön Lasse Kontiolan mukaan puolueen on nyt käytävä selkeä ja kriittinen keskustelu vaalitappiosta ja sen syistä. Rovaniemeltä valtuustoon noussut Kontiola perää myös uudenlaista aluepolitiikkaa. Hän ei usko, että Lapin keskustan vaaliromahduksen syynä olisivat olleet pelkästään vaalirahakohu tai Kemijärven sellutehtaan alasajo.

Kontiola ei myöskään pelkää omaa asemaansa puolueessa. Vaalirahasotku ja sen jälkiselvittely on vahvistanut Kontiolan mukaan hänen asemaansa, josta ei löytynyt mitään laitonta. Hän sanoo, että vastuun kantavat muut henkilöt puolueen johdossa. Kontiola kieltäytyy tässä vaiheessa nimeämästä niitä, joiden vastuulle vaalitappio voidaan laskea.

Susanna Viitala ja Lasse Kontiola nousivat selvällä äänimäärällä Rovaniemen valtuustoon. Viitala keräsi uutena valtuutettuna 263 ääntä ja Kontiola kaksinkertaisti äänimääränsä. Keskusta menetti Rovaniemellä kuusi valtuustopaikkaa.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory