Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
YLEn nettisivuilla riitti vaali-iltana kävijöitä tungokseksi asti
Julkaistu 27.10.2008, klo 14.25 (päivitetty 27.10.2008, klo 20.07)
tulospalvelu
Kuva: YLE
Vaalilähetys keräsi yli miljoona katsojaa television ääreen
Kiinnostus kuntavaaleja kohtaan on näkynyt kävijäpiikkinä YLEn verkkosivuilla. Sunnuntain aikana Yleisradion nettisivuilla vierailtiin yhteensä 690 000 eri internetselaimella. Vaalien tulospalvelusta, vaaliuutisista ja YLEn vaalikoneesta koostuva verkkopalvelu houkutteli sivuille noin 465 000 eri kävijää.
Koska vaalituloksen valmistuminen venyi yli puolen yön, riitti kävijöitä myös yön pimeiksi tunneiksi; aamuun klo 7:ään mennessä YLEn vaalipalvelussa oli maanantaina käyty 111 000 eri selaimelta.

Kaikkein vilkkain aika YLEn nettisivuilla oli vaalipäivän iltana kello 20-23. Vaalien tulospalvelussa käytiin pelkästään vilkkaimman tunnin aikana klo 20-21 kaikkiaan 164 000 eri selaimella.

YLEn verkkopalveluja käytettiin aktiivisesti koko vaaliviikon ajan. Yhteensä nettisivuilla vierailtiin 1,4 miljoonalta eri internetselaimelta.

YLEn kuntavaalisivusto kokoaa yhteen tulosanalyysit ja vaalien jälkipyykin osoitteessa yle.fi/vaalit.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory