Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Vanhanen: Raskas valtuustokausi ja hallitusvastuu painoivat
Julkaistu 26.10.2008, klo 22.05 (päivitetty 26.10.2008, klo 23.34)
Matti Vanhanen
Kuva: Touko Yrttimaa/YLE
Vanhanen: Tappion taustalla rankka kausi kunnalliselämässä
Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoo, että vaalitappio pitää analysoida tarkasti. Vanhasen mukaan tulokseen ovat voineet vaikuttaa raskas valtuustokausi sekä pitkä hallitusvastuu.
Myös kuntaliitokset ovat voineet Vanhasen mielestä verottaa äänisaalista.

- Kuntaliitoksia on tapahtunut useassa keskustalaisessa kunnassa. Parikymmentä ääntä kuntaa kohden olemme menettäneet, Vanhanen sanoi.

Vanhasen mukaan oli selvää, että pitkä hallitusvastuu vaikuttaa tulokseen.

- Se on ikään kuin luonnonlaki. En usko, että tulos vaikuttaa hallitustyöskentelyyn. Hallituspuolueet ovat pärjänneet finanssikriisiin nähden hyvin.

Myös perussuomalaisten suuri suosio nakersi keskustan suosiota.

- Perussuomalaiset ovat lohkaiseet palan myös keskustalta, mutta luultavasti vielä enemmän SDP:tä. Soini-ilmiötä voivat sitten tutkijat selvittää. He ovat tehneet systemaattisesti oppositiopolitiikkaa ja Soini sai itse suuren kannatuksen, Vanhanen sanoi.

Vanhanen: Oppia on otettava

Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoi keskustan vaalivalvojaisissa, että vaalituloksesta on otettava oppia ja tappio on myönnettävä.

- Tällä kertaa äänestäjien tahto oli tämä. Olemme menneet kymmenien vuosien aikana välillä ylös, välillä alas. Tappio on myönnettävä, Vanhanen sanoi.

Vanhanen yritti kuitenkin vuolla puolueen jäseniin tulevaisuudenuskoa.

- Tästä on vain yksi suunta eli ylöspäin. Oppia tästä on löydettävä. Haluan onnitella uusia valtuutettuja ja kiittää ehdokkaitamme ja järjestöväkeä heidän taustallaan. Kiitos myös äänestäjille, tulemme toimimaan luottamuksen pohjalta, Vanhanen sanoi vaalivalvojaisissa.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory