Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Taustat ja kommentit

Taantumaa, tuulta ja sadetta

päivitetty 25.10.2008 klo 10.25 Syysmyrsky

Kirjoitin tämän kuun ensimmäisenä päivänä "Kuntavaalien tummista kehyksistä". Käsittelin Yhdysvaltain pankki- ja rahoituskriisiä sekä sen vaikutusta Suomeen. Väärä ilmaus! Olisi pitänyt panna otsikoksi "Kuntavaalien mustat raamit", kuten ajattelin.





Sen verran minussakin on optimistia, että puhuin vain tummista pilvistä, mutta nyt ei auta. Pörssiromahdus oli viime yönä New Yorkissa hiuskarvan varassa, eikä uhka ole mihinkään häipynyt.

Aurinko nousee idästä, ja niin alkaa arvaamaton pörssipäiväkin idästä. Luulen, että kuntavaalituloksen seulomista tarkemmin maanantaiaamuna seurataan, mitä tapahtuu Aasian pörsseissä, mitä meillä ja mitä muualla Euroopassa.

Talousmittarit näyttävät jo nyt taantumaa Yhdysvaltojen lisäksi Britanniassa ja euroalueella. Ylipormestari Jussi Pajunen (kok) sanoo Helsingin Sanomissa, että talouskriisin vaikutus Helsinkiin paljastuu jouluun mennessä.

Näiden synkkien talousuutiset alla seurasin eilisiltana pankkitukipaketin viimeistä vääntöä eduskunnassa. Monituntisessa keskustelussa erottuivat helsinkiläiset valtuustoehdokkaat, kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk) ja kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas). Kiviniemi jaksoi puolustaa ja Arhinmäki hyökätä. Välimaastossa puhui talousvaliokunnan Lahdessa ehdokkaana oleva puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd).

Loppuäänestyksessä kuitenkin vain viisi kansanedustajaa äänesti maailman talouskatastrofia ennustavan Markku Uuspaavalniemen (kesk) hylkäysesityksen puolesta. Numeroin 127 - 5 eduskunta antoi talletussuojan Kaupthingin noin 10 000 suomalaistallettajalle.

Kuntavaaleissa on ehdokkaina myös pariskuntia, eikä vain saman puolueen listoilla, vaan toinen voi olla oppositiossa ja toinen hallituksessa. Tällainen pariskunta on listoilla Helsingissä, jossa Ulla-Maija "Ultsi" Rajakangas on ehdolla demareiden riveissä ja puolisonsa Stefan Johansson RKP:n listalla.

Johansson on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin (RKP, ehdokkaana Turussa) poliittinen valtiosihteeri ja Ulla-Maija Rajakangas on ex-pääministeri Paavo Lipposen monivuotinen ykkösavustaja. Hän on myös kuuluisan Tölö Unga Socialister -osaston puheenjohtaja.Umpipoliittisessa perheessä riittää huomisiltana jännittämistä!

Kuntavaalikampanjointi jatkuu tänään lauantaina täydellä vauhdilla. Puoluejohtajat kiertävät paikasta toiseen, ja valtuustoehdokkaat olivat jo perjantaina liikkeellä sankoin joukoin.

Aikaisemmin varsinainen vaalipäivä oli rauhoitettu äänestämiselle, mutta nyt puolueet RKP:tä ja perussuomalaisia lukuun ottamatta painavat täysillä loppuun asti. Hyvä niin! Samoin tehdään muuallakin Euroopassa. Vaalit ovat iloinen asia!

Mutta säänkestävyyttä kuntavaalit edellyttävät. Huomiseksi on luvattu sadetta ja tuulta koko maahan. Timo Soini (ps) väitti eduskunnan käytävällä pari päivää sitten, että huono sää suosii keskustaa, sillä he saavat maaseutuäänestäjänsä liikkeelle kamalassakin kelissä.

Hannu Lehtilä

Ps. Nyt on aika herkistellä: vaalikeskustelut ja vaalilupaukset on kuultu. Jos ehdokas on valitsematta, niin tänään ja huomenna heitä ehtii vielä jututtaa. Tarjolla ovat! Vaalien jälkeen ei heitä enää näekään.

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory