Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Nuorten ehdokkaiden osuus kuntavaaleissa yhä matala
Julkaistu 18.09.2008, klo 06.39 (päivitetty 18.09.2008, klo 16.14)
Äänestyslippu
Kuva: Touko Yrttimaa / YLE
Kuntavaaleissa nuorten ehdokkaiden määrä pysyy melko alhaisena. Alle kolmekymppisten ehdokkaiden osuus suurissa puolueissa on lähes edellisvaalien tasolla, vaikka puolueet vakuuttivat valitsevansa lisää nuoria listoilleen.
Alustavien laskelmien mukaan suurista puolueista kokoomuksella noin 11 prosenttia ehdokkaista on nuoria, mikä on lähes kaksi prosenttiyksikköä viime kuntavaaleja vähemmän.

Keskustan ehdokastiedot eivät ole vielä selvillä, mutta puolue arvioi, että nuorten osuus on viime vaalien tasolla, eli noin kymmenessä prosentissa. Myös Vasemmistoliiton ehdokastietojen selvittely on vielä kesken.

Sosiaalidemokraattien listoilla puolestaan noin kahdeksan prosenttia on alle kolmekymppisiä, mikä on hitusen viime vaaleja vähemmän.

- Osittain siksi ei ole lisätty nuorten ehdokkaiden määrää, koska kokonaisehdokasmääräkin jäi toivotusta. Viime vaaleissa meillä oli paljon ehdokkaita, jotka olivat kolmenkympin paikkeilla ja ovat edelleen aktiivisesti mukana. He eivät mahdu enää alle kolmekymppisten joukkoon, kertoo Demarinuorten puheenjohtaja Heta Välimäki.

Vihreillä nuoria ehdokkaita on muita isoja puolueita enemmän samaan tapaan kuin neljä vuotta sitten. Vihreätkään eivät näytä pääsevän tavoittelemaansa viidenneksen osuuteen ehdokkaista.

- Meillä on nimenomaan haluttu saada nuoria ehdokkaita paljon, tavoitteeksi asetettiin 20 prosenttia ehdokkaista. Nyt näyttää siltä, että olemme 17 prosentin paikkeilla. Luultavasti esimerkiksi kampanjoinnin kalleus on jonkin verran karkottanut nuoria ehdokkaita, kampanjapäällikkö Ville Tuominen sanoo.

Puolueiden ehdokasasettelu päättyi tiistaina.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory