Kuntavaalit 2008

Maakuntaradioiden vaalisivustoilta mm. aluekohtaiset vaaliuutiset, -blogit ja -keskustelut. Listaa täydennetään sitä mukaa kun maakuntaradiot avaavat vaalisivustojaan.

Valitse alue:

Vaaliuutiset

 
Kuntavaaleissa asiat painavat ehdokkaita enemmän
Julkaistu 18.09.2008, klo 06.08
Äänestäjien kuntavaaleissa tekemiin päätöksiin ei ole löydettävissä yksiselitteistä tekijää. Viiden suurimman puolueen tilaamassa tutkimuksessa vajaa kolmannes vastaajista ilmoitti, että keskeisintä on puolueen paikallisesti ajamat asiat.
Puolueen valtakunnallisesti ajamiin asioihin kiinnittää huomiota 26 prosenttia. Likimain samalle tasolle, 24 prosenttiin, äänestyspäätösten tekemisessä yltää se, millaisia ehdokkaita puolueella on kotikunnassa.

Muutama prosentti vastaajista sen sijaan piti tärkeimpänä puolueen julkikuvaa yleensä tai puolueiden johtohenkilöiden esiintymistä julkisuudessa.

SDP:n ja kokoomuksen kannattajat uskollisimpia

Viidesosa tutkimukseen vastanneista ei ollut varma, äänestäisikö eduskuntavaaleissa samaa puoluetta kuin kuntavaaleissa tai oli kahden vaiheilla. Samaa puoluetta ilmoitti vaalien luonteesta riippumatta äänestävänsä 51 prosenttia vastaajista.

Suhteessa luotettavimmin samaa puoluetta äänestäisivät kunta- ja eduskuntavaaleissa SDP:n ja kokoomuksen kannattajat. Eniten epävarmoja äänestäjiä oli vihreillä ja perussuomalaisilla.

Tutkimuksessa kysyttiin myös nykyisen hallituksen onnistumista tehtävässään. 45 prosenttia vastaajista antoi hallitukselle hyvän arvosanan.

Sen sijaan liki 39 prosenttia vastaajista oli tyytymätön hallituksen toimintaan. Parhaan arvosanan hallitus sai ulkopolitiikan hoidosta ja heikoimman hintojen nousun hillitsemisestä.

Viiden suurimman puolueen teettämään tutkimukseen vastasi 1 082 15 - 74-vuotiasta suomalaista. Syyskuun alussa tehdyn tutkimuksen toteutti TNS Gallup.

YLE Uutiset

Kaikki kuntavaaliuutiset

Vaaliuutiset eri kielillä

Oheisten linkkien takaa löydät YLEn ruotsin-, englannin- ja venäjänkielisten toimitusten tuottamia uutisia kuntavaaleista.

Svenska YLE: Kommunalvalet
YLE News: Municipal Elections
YLE po-russki: Munitsipalnye vybory